Tarina Rautian tädin ja pikku pupun kohtaamisesta heinäkuisena aamuna kirjaston kulmilla

Rautian täti oli pyöräilemässä aamulla varhain töihin. Hän huomasi pienen pupun juosta vilistävän kiireen kaupalla (ei siis kauppaan) kevyen liikenteen väylää kirjastolle päin. Näytti ihan siltä, kuin pupulla olisi ollut oikein hätä. Ystävällinen kaupan täti huudahti pupulle, että minnekäs sitä tuollaisella haipakalla näin aamutuimaan ollaan menossa? Pupu vilkaisi taakseen ja kuiskasi, että kun kirja on myöhässä! Joutuu vielä myöhästymismaksuja maksamaan! Pupu oli lainannut kirjastosta edellisellä viikolla porkkanankasvatuskirjan ja nyt se ei oikein tiennyt, milloin kirja olisi pitänyt viedä takaisin.

Pupu oli kuullut kirjaston Talligalleriassa viime syksynä oleskelleelta hiirulaiselta, että kirjaston lainoissa on laina-aika. Pupu ei ollut oikein ymmärtänyt mikä se sellainen laina-aika on, ja nyt oli tullut kiire, että jos vaikka se aika on jo mennyt. Melkein itku kaihersi pikku pupun kurkussa, kun pelotti kaikki sellaiset laina-ajat ja myöhästymismaksut! Mistäpä hän nyt rahojakaan tähän hätään saisi, ainakaan isompia. Ja liekö ne kirjaston tädit vaikka vihaisia, kun ei oikein osannut toimia. Näitä huolia pupu alkoi Rautian tädille siinä aamuisella tiellä kirjaston kulmilla purkaa.

Onneksi Rautian täti tiesi, miten kirjastossa toimitaan ja hän siinä aamutuimaan opasti ja rauhoitteli pientä pupua ja sanoi, että ei ainakaan tädit ole vihaisia, ihan kilttejä ne ovat ja ymmärtäväisiä. Toisekseen laina-aika porkkanakirjallakin on neljä viikkoa. Kun oli hyvin varhainen aamu, niin kirjasto ei ollut vielä auki, mutta tätipä opasti pikku pupua palautusluukulle ja yhteistyössä he pudottivat porkkanakirjan palautuslaatikkoon. Sieltä kirjaston tädit poimivat pikku pupun kirjan  töihin tultuaan ja palauttavat sen sillä piippauskonellaan, niin ei jää kirja enää pikku pupun lainoihin. Ja kaikki on hyvin.

Kylläpä pikku pupulla oli huojentunut mieli. Se kiitteli kovasti Rautian tätiä avusta ja lupasi, ettei se ainakaan tädin porkkanapenkistä tule napsimaan, jos oma porkkanankasvatus ei onnistu!

 

(Kuva otettu kirjan kannesta: Hyvää yötä, pikku pupu.)

Takautumia ja tunnelmia

Huomasin, että pitempien tekstien kirjoittaminen blogiini ei ole tuottanut moneen aikaan minkäänlaista tulosta. Aikaansaannokseni ovat olleet lyhyitä ja facebookkiin kirjattuja. Kokosin niistä viimeaikaisia tähän, jos joku blogini lukijoista ei ole "naamakirjakaverinani". Nämä eivät edelleenkään ole viimeisteltyjä, vaan aivan hetken mielijohteen tuotosta, kuten kaikki tekstini. Kirjoitettu vain ylös tunnelmia hetkistä ja jos ne tuottavat iloa jollekulle, niin hyvä niin.

 

Tänään
istuin hetkeksi torin laidan rappusille
ja katsoin kuinka
tavaroita lastattiin autoihin
ja kuinka kaikki hiljeni
kiireen ja tohinan jälkeen.
Istuin ja mietin
kuinka elämä on kuin tori
välillä täynnä, kiireinen, sykkivä
ja sitten taas autio,
rauhallinen, seesteinen.
Kävelin pois ja näin
kivellä sokeripalan.
Ehtiikö sade sulattaa sen ennen
kuin harakka tulee ja nappaa suuhunsa.

 

*************************************

 

Aurinko painuu metsän reunan taa luoden ruskon taivaanrantaan.
Pihalla juhannusruusu levittää tuoksuaan ja
aamuinen mustarastaspariskunta on painanut päänsä siipien suojaan.
Mielessä asuu haikeus ja hyvä mieli yhtä aikaa
kenties onnistuneesta päivästä - kiireestä, huolesta huolimatta.
Elämä on rikas kaikkine vaiheineen, töineen, tunteineen.
Jospa tänään meillä jokaisella olisi ollut
jokunen hyvä hetki, onnellisuuden tunne
hieman pyyhkäissyt olkapäätä.

 

**************************************

 

Äitini - huomenna 80 vee
keittää lihakeiton
paistaa ruisleipää
- ja sitä italialaista vaaleaa, täytteillä
letittää parina päivänä pullapitkot
- kun yksi annos ei riittäne -
pitää olla pikkuleivät, ne hillosilmät
ja jos tyttärentytär ne kakut
- kun siinä niin taitava
ja jos oma tytär sen kaljan.

Sellainen äiti, mummo, mummoiso.

 

***************************************

 

Kesäillan tyyneys on laskeutunut
vihreällä pellolla astelee vakain askelin yksinäinen kurki
yllättäen hyppii rusakko mutkitellen poikki pihanurmen
jossain lähimetsässä kukkuu käki
ja öiset laulajat säestävät hyttysten tanssia.

 

***************************************

 

Eilinen toi ilon uuden
pojan soman pienen.
Ukin, mummon, mummoison
koko muunkin suvun,

onnesta sai sekaisin

nyt tämä uutinen.

 

***************************************

 

Vanha koira nukkuu kopissaan
näkemättä kuulematta kevättä.
Ripustan pyykkiä illan hämyssä ja
luonto uhkuu kasvun ja uuden elämän riemua.
Teeren kujerrus, lintujen moniääninen kuoro
- ja kirkaisu, hädän vai riemun,
metsän salaperäiset äänet niin lähellä
tuoksut, tunnelmat, tunteet.
Aivan kuulen kuinka
valkovuokkojen ummut vaipuvat hiljaa
öiseen uneen
avatakseen aamulla terälehtensä
ilahduttamaan äitienpäivää!

 

****************************************

 

Lomalaisten aamulenkillä
lannan lemua
mustalta pellolta
kuraiseen tiehen
uppoavia askeleita
lintujen sirkutusta
kurkien kutsuhuutoja
- kevään tunteet ja tuoksut!

 

 

Nämä olivat tunnelmia tältä keväältä ja kesältä. Tummiakin pilviä on välillä kulkenut vaaleiden pilvien mukana.

Juhannusruusun tuoksun myötä Sormulan mummo toivoo kaikille onnellista kesää.

 

Veteraanipäivää

Sunnuntaina 27.4. oli 28. Kansallinen Veteraanipäivä. Sitä juhlittiin myös Keiteleellä melkein perinteisin menoin eli kirkko, sankariristillä käynti, ruokailu ja juhla.
Juhlaan saatiin virkistäviä tuulia melkein uuden kanttorimme vetämien kuorojen esiintymisillä ja kyllähän ne lapsikuorolaiset ovat aina niin aitoja ja verrattomia! Saunavihdat ja moni muu laulu sai ihan silmät kostumaan!

Ihan uusi esiintulo oli myös Keiteleen Kameraseuran kuvakooste juhlan aikana. Tai koosteita oli oikeastaan kolme juhlan eri vaiheisiin nivellettynä. Kuvat kertoivat upeasta luonnostamme niin kuin vain hyvin otettu kuva voi. Tuon kuvakoosteen voisi nähdä jossakin toisessakin yhteydessä uudelleen.

Kuten edellisessä tekstissäni kerroin, etsin runoja ko. juhlaan. Isäni, veteraani, on kirjoittanut näitä runoja joko ennen sotaa tai sodan jälkeen. Tässä teille, lukijani, yksi eilen esitetyistä runoista. Se on minusta hyvin tunteellinen ja koskettava, mutta samalla valoisa. Valoisaa kevättä ja onnen pisaroita vapaassa isämaassamme - veteraaneja kunnioittaen.

Tänään  –

leikkiä autereen katsomaan jään.
Jään tuulten ja sinen
                keskelle mietteineni.

Jään purojen partaalle

                 pälvihin yksikseni
ja partaalle kevään
                 keväästä miettimään:

Pois iäksi meni

kai kaukaiset kaarnat
                 lapsuuden laivojen.
Ei palannut yksikään
merten kaukaisten kuohuista
                 keulansa kertoen.

Vaan tietänyt en

oli palannut viestinä
                 kaukaisten rantain,
oli palannut leivonen!

Ja sävelten sateena

                 singota antain
siniholvista korkeuden
sain terveiset laulavat
                 lapsuuden laivojen
ja takaisin sirun
                 lapsuuden unelmista  –
                 minä sain!

Puron partaalta

                 kaarnanpalasen hain.
Taas kevätvirtojen mukana laivani sousi
                 tuulihin kadoten.

Ja ylemmäs laulaen kohoten

                 leivonen nousi…

 

Veikko Saastamoinen

Portilla

Etsin muutama viikko sitten runoja tämän kevään Veteraanijuhlaan. En löytänyt mieleisiäni. Joku aavistus tai kutsu tai mikä se nyt onkaan, sai minut ottamaan esille isäni käsin kirjoittamat runovihot. Selailin yhtä ja sieltä löytyi muun muassa tämä. Sieltä valikoitui myös muutama muu, jotka tulevat esitettäviksi juhlassa. Makuasia sitten on, ovatko ne kaikkien mielestä sopivia, mutta oman käsitykseni mukaan veteraanin runot keväästä ovat ajankohtaisia 27.4. Kaikki eivät enää kaipaa sotaisia ja mahtipontisia tekstejä, vaan isänmaallisuus ja Suomen luonnosta kertovat sanat puhuttelevat yhtä paljon, eivätkä herätä kipeitä muistoja, joista on jo aika päästä eroon. Kunnioitusta veteraaneja ja lottia kohtaan se ei vähennä silti yhtään. Tämä runo on kirjoitettu sodassa olleen miehen kynällä. Hyvää Veteraanipäivää tämän runon myötä ja kaunista kevättä.

 

 

PORTILLA

Portilla kevätyötä kuuntelin.

Mitkä soinnut siinä tajusinkaan!

Sininen tummuus, soinnuin väkevin

ja samalla niin herkin, täyteläisin!

Yöpilvet kuultaa värein lämpimin.

Valoa himmeätä tähtilyhtyjen

levoton lounaistuuli keinuttaa.

Ja alta lumen kuultaa musta maa,

sen tuoksuva ja rikas tumma povi.

Aukenee yöhön kevään taikaovi

kuin kutsuen sisälle outoon,

vavahduttavimpaan,

ihanaan juhlaan, salaperäiseen.

Syvällä jossain, valtimoissa veen

käy syke kiihkeä, se uomat aukoo

purojen vallattomaan vapauteen.

Ei syke rinnan hiljenny

ei taukoo,

se uuden uoman tahtois lauluillaan

keväästä laulaa

uusin sävelin.

Portilla kevätyötä kuuntelin

ja yöhön mitättömän

laulun loin,

kun kevään hurman join

mä pikarista yön.

 Veikko Saastamoinen

 

 

Tänään, töissä

Tänään

töissä

availin

avustin

opastin

valaisin

tutkin

lainasin

palautin

rahastin

nauroin

kyynelöin

juttelin

palvelin

seurasin

katselin

myötäelin

kauhistelin

ihmettelin

etsin

hyllytin

tilasin

meilasin

tulostin

mapitin

revin

siivosin

kuvasin

sometin

soittelin

kommunikoin

kahvittelin

luin

laskin

kirjoitin

suljin

lähdin

autoilin

näin

yksinäisen pallon vierivän

yli aution koulun pihan.

Mummo meditoimassa

Mummo kävi tapaamassa oman alansa ihmisiä työmatkalla kaupungissa. Päivän ohjelma oli kovastikin asiapitoinen, mutta ennen päiväkahvia meille tarjottiin mielenkiintoinen rumpumeditaatiotuokio. Seuraavassa mummon tunnelmia ihan tajunnanvirtana. Kokemus sinänsä oli hyvä, mutta ei tainnut mummo olla tällaiselle kokemukselle ihan vastaanottavaisimmillaan.

Ai tällainen huone istutaan siis piiriin näille tuoleille ei sitten ole mitään pehmeämpää tai vaikka jumppamattoja ja tuossa lattialla kaksi pyöreää rumpua nahkaa minkähän eläimen nahka lienee ja lieköhän itse tehnyt tuo ohjaaja on kyllä niin pirtsakka ja nuori ja mitenhän tämä nyt menee ja osaankohan minä olla sillä lailla oikein ja käyttäytyä etten nolaisi itseäni ja siinä samalla meidän perhettä ja kuntaa ja ylä-savoa ja kyllä sitten nolottaisi ai pitää kuunnella nyt ja rumpua vain  ja keskittyä siihen rummutukseen että ei muita häiriöääniä kaupungilta kuten ambulanssia ja ovien pauketta ja muuta joo sitten istutaan hiljaa ja kun rummuttaja aloittaa niin sitten silmät kiinni ja kuunnellaan ohjeita ja etsitään sellainen oma voimapaikka joka on meillä kaikilla jossain ja vaikkei olisikaan niin se silti on ja löytyy kun vain kuuntelee rumpua ja sitten vain varpaat alkaa lämmetä onko nyt hyvä istua voi vielä korjata asentoa  mutta kun ja jos takapuoli kovalla tuolilla alkaa puutua tai vaikka vetää jalasta suonta niin miten minä sitten nilkatkin lämpenee ja rentoutuu ja rentous nousee polviin ja nyt minä lähestyn jo sitä voimapaikkaani tai olisiko se sittenkin tuolla tai se toinen ja rentous jatkaa lantioon kauhea paikka jos rentoutuu niin että paukahtaa ja sitten istumalihakset rentoutuu ja alaselkä lämpiää ja tuntuu raukealta kuinka jonkun maha mouruaa  ja sitten sormet ja ranteissa tuntuu rentous pum pum pum  ja olkapäät ja  pumpumpum uuaaa uuuaaa no niin nyt se ammbulanssi lähtee tai menee kellähän lie hätä pitääköhän nuo kaikki toiset silmiä kiinni en kyllä uskalla katsoa kun se ohjaaja kumminkin huomaa että minä en ole löytänyt vielä sitä voimapaikkaa kuinka noloa tai en osaa pysyä siellä kun pitää olla niin tarkkana ja onkohan tämä nyt uskonnollista vai pakanallista vai mitähän tämä on ja rentouus siiirtyy niiskaan ja olo on rauuukeaa ja pää painuu ja hengitys syvenee ja nyt siellä joku huokuu tosi raskaasti jokohan se nukkuu vai onkohan sillä hyvä voimapaikka pumpumpum miksi minä en nyt pysy siellä minun voimapaikassa kun se on kuitenkin tämä entäs jos vaikka alkaa rentoutua niin että tippuu tuolilta en kyllä ala kuinka nautinnollista onkaan ja kauankohan tätä vielä kestää ja minä arvasin että tällä tuolilla minun takapuoli alkaa puutua kun se tuo alaselkä ei kestä istua pitkään paikoillaan ja pumpum pumpum pum ja PUMPUMPUM  kylläpä nyt ääni kovenee ja mitenhän tämä nyt menee ja onkohan kaikki vielä täällä kun on niin hiljaista muuten ja pitääkö ne silmiä kiinni ja entäs jos ne vain katsoo kun minä tässä istun ja roikotan oudosti päätä ja käsiä ja olenkohan minä nyt tässä rento vai olenkohan minä kohta ollenkaan pum   pum   pum   pum      pum  vieläköhän kauan jatketaan ja en minä taida osata vai enkö minä uskalla vain olla ja mitenhän nuo muut PUM pum pum    pum  pum no niin sitten voitte avata silmät jes jes kun rummutus loppuu ai vasta sitten no suljetaan ja avataan kohta joo oli rentouttavaa ja löytyi voimapaikka.
Kiitos! Oli hieno juttu!

Ruista ranteeseen ja suuta vehnäselleen talvilomalla

Talviloman koittaessa Alina ja Antero tulivat maalle mummolaan.
Kuten tiedetään, maalla on monenlaista tekemistä toisin kuin
useimmissa kaupunkikodeissa.

Niinpä nytkin, kun mummolan vieressä ihan samassa pihassa on
mummoison talo, niin oli heti aamupäivästä riennettävä
auttamaan mummoisoa ruisleivän teossa.

Mummoiso oli tehnyt jo taikinajuuren edellisenä päivänä happanemaan.

Leivontapäivän aamuna hän oli lisännyt siihen jauhoja ja alustanut
taikinan kohoamaan. Nyt se kipattiin leivottavaksi tuvan pöydälle.
Mummoiso teki taikinasta pitkän pötkön, jonka hän paloitteli
kuuteen saman kokoiseen palaan.

Jokainen leipuri sai oman palansa, jota alkoi muotoilla leiväksi.

Pala oli aika iso. Alina sai oman palansa tehtyä oikean leivän näköiseksi
ihan itse, mutta Anteron vielä pienet kädet eivät yksin saaneet
painavaa taikinaa muotoilluksi ja olivat jopa juuttua taikinaan,
mutta mummoison kanssa yhdessä asia saatiin kuntoon.

Kun taikinasta oli muotoiltu leipiä, niin 
Alina ja Antero painoivat oman kätensä jäljen leivän päälle.
Antero ja mummoiso painoivat varalta molemmat
oman jälkensä. Kylläpä niistä tuli hienot!

 

Kaikkiaan tuli kuusi leipää ja yksi on tässä vaiheessa
vielä mummoison käsissä leivottavana.

 

 

Leipien kohotessa käsien jäljet alkavat hävitä
ja silloin leivät voi laittaa kuumaan tuvan uuniin,
Uuni on lämmitetty ukin tekemillä polttopuilla.
Palamisen jälkeen uuniin jää hiiliä ja ne pitää vetää pois.
Uunin pitää olla siisti, koska

leivät laitetaan suoraan uunin arinalle,
 

Nyt leipä on tullut jo uunista ulos.
Se näyttää vähän iskevän silmää ja hymyilevän.

Tämä on Alinan ihan ensimmäinen omin käsin tehty ruisleipä
ja se ei ole vähän se!

Alinalla ja Anterolla on molemmilla ihan omat leivät
eikä nälkä kolkuttele näille lapsosille.
Piti ihan haistella läheltä tuoreen ruisleivän tuoksua!

Antero halusi maistaa heti omaa leipäänsä ja saikin puraistua
pienen palasen leipänsä syrjästä - ja hyvällehän se maistui!

Juuri paistetun leivän kuori on kovaa ja rapsakkaa,
joten ukki tuli avuksi ja leikkasi leivästä viipaleita,
mummo voiteli ne voilla ja leikkasi pieniksi "napposiksi".

Napposet hävisivät nopeasti pieniin suihin ja mitäpä sitä
päälle muuta kuin kylmää maitoa. Nyt taas jaksaa touhuta!

 

 

Talviloman jokaisena päivänä satoi vettä, joten ulos ei juuri päästy.
Iltapäivällä kumminkin saatiin paistetuksi nuotiopaikalla makkaraa,
vaikka kylmästi puhalteleva Tuulenpoika ajoikin
nuotiolla istujat hetken päästä sisälle.

Seuraava päivä oli sitten myös leivontapäivä. Leivottiin pullaa. 
Mummo teki kauramaitoon pullataikinan ja laittoi siihen maidotonta rasvaa,
koska Anteron massu ei kestä oikeaa maitoa.
Yksi kananmuna kuitenkin lisättiin, kun siihen elimistö on jo
pikku hiljaa tottunut. Taikinasta tuli oikein hyvää ja kuohkeaa. 

 

Päätettiin, että tehdään hillobostonkakkua vuokaan ja sokerikanelipullia.
Ensin tehtiin pullia ja jätettiin ne hetkeksi kohoamaan.
Sitten ne kaulittiin matalammiksi pikku kaulimella ja voideltiin munalla.
Päälle Alina ja Antero ripsuttelivat raesokeria sekä
sokerikaneliseosta vaihdellen.
Osan pullista mummo voiteli maidottomalla rasvalla,
että ne olisivat Anterolle vatsaystävällisempiä.

 

Pullat paistuivat mummolan uunissa kauniin kypsiksi
ja taas saatiin herkutella!

Leipominen on mukavaa yhdessä tekemistä ja palkaksi saa
ihanan makunautinnon niin itselleen kuin toisillekin. 



Eikähän sitä koskaan tiedä, milloin elämässä tulee vastaan tilanne,
että on hyvä osata myös leipoa. Siis vanhan viisauden mukaan:
Minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa.
Kiitos leipurioppilaat Alina ja Antero! Kyllä meillä oli mukavaa!

Oho! Kukas nappasi palasen jo yhdestä pullasta!