Joulukuun iltana

Askelten alla narskuu pakkaslumi.

Taivaan kantta valaisevat tähdet.

Kauempaa kuvastavat kylän valot,

toisesta suunnasta vähän pienempi kajo.

Huurteinen metsä on hiljaa, linnut vaiti.

Miten upea joulukuun ilta.

Miten rakas tämä kotiseutu.

 

Liisa myrskysi!

 

Voi, Liisa, minkä teit! Tuuli yritti viedä minut puidenhakureissulla kuin Maija Poppasen! Onneksi minulla on painoarvoa ja pysyin vielä meillä. Pitelin kiinni hupparin nyöreistä ja ne soittelivat myrskysäveliä. Pyörre tempaisi kuin kiusalla rappusilta kuramaton ja paiskasi sen ison kynttilälyhdyn päälle. Lyhty meni nurin ja pari lasia rikki.

Toin puut tupaan ja varaudumme sähkökatkoon lämmittämällä uunin ja sytyttämällä kynttilöitä. Nyt vain kuulostellaan, miten lähipuiden käy. Aika lailla natisee, naksahtelee ja valoja välkyttää. 

Shaalin alla on lämmin lukea - vieretysten.

 

Lapsuuden kyläpaikan raunioilla

Lapsena vaelsin metsäpolkua pitkin taloon, jonne kesäisin tuli Raija leikkikaveriksi.

Vuodet vierivät, metsäpolku katosi metsäkoneiden jälkien ja puiden kasvun myötä. Taloon pääsi myöhemmin myös autotietä pitkin, mutta pikku hiljaa tien varren asukkaat muuttivat pois. Raija ei enää käynyt. Talokin hävitettiin.

Tänään kävimme etsimässä tuon lapsuuteni kyläpaikan. Muistot palasivat mieleen. Muistelin, missä oli Raijan ukin sänky, missä  hella, jonka ääressä mummo keitteli kahvia. Pieni ruokahuone oli hellan vieressä. Sieltä pihistimme Raijan kanssa Siro-keksejä, joita kipusimme nakertelemaan ullakolle "kesähuoneeseen".

 

Tänään löysimme rappuset ja rakennusten jäänteitä, kaivon ja karhin. Muistoja ajoilta, jolloin täällä asuttiin. Nyt on tyhjä kylä, vain autioita, metsittyneitä pihoja. Miten tässä näin kävi. Terveiset Olgalle ja Jussille pilven reunalle sekä kiitos niistä Siro-kekseistä.

Voi haikeus.