maanantai 22. heinäkuuta 2019

Kesäyö niin kuulas


Lasken rullaverhoa.
Itikka ikkunan takana pyrkii sisälle.
Ja yöperhonen.
Kuun osa kurkistaa vanhan riihen takaa.
Ei nukuta.
Kesäyö niin kuulas.
Kaunis.

maanantai 15. heinäkuuta 2019

Heinäntekoa vanhaan malliin Sormulan ukin opissa


 Sattuipa eräänä päivänä Sormulan mummolassa, että kirjoja lukiessa tuli vastaan sana heinäseiväs. Lapsen lapsi kysyi oitis, että mikä se sellainen on. 

Siitäpä mummo kertomaan, kuinka ennen vanhaan, kun mummo oli nuori, piti kesäisin olla heinäpellolla ja kuinka porukalla tehtiin karjalle heinää talvivarastoon. Mummo kertoi, kuinka heinää seivästettiin, ja kauempana pellolla ollessa juotiin päiväkahvitkin pellon reunalla oikein vehnäsen kanssa.

Juohtuipa mummolle myös mieleen, kuinka ukin ja mummon omien lasten ollessa pieniä, piti tehdä malliksi muutama heinäseiväs riihen eteen, ja isomummo toi sinne päiväkahvit, jotka sitten riihen edessä nautittiin. Isoukkikin eli vielä siihen aikaan.

Mikäpä siinä muu auttoi, kuin aloittaa heinänteon suunnittelu. Ensimmäinen ongelma oli, että eipä enää  ollut heinäseipäitä. Onneksi tähän maailman aikaan on nettikirppiksiä ja mummo laatimaan sinne ilmoitusta, että nyt tarvittaisiin kiireesti seipäitä heinäntekoa varten. Eikä mennyt kauankaan, kun seipäitä kerrottiin olevan saatavissa näin hyvään tarkoitukseen. Ukki laittoi peräkärryn auton perään ja "tyttösen" osallistuessa Suuren maalaustapahtuman taideteoksen taiteiluun mummon kanssa ukki ja "poikanen" hakivat heinäseipäät kyytiin. 

Illansuussa ukki oli käynyt niittämässä vanhan riihen edustalta entiseen malliin heinää luo'olle ja päästiin seivästämään.
 

Ensin piti tehdä pikalla (jotkut nimittävät sitä myös sanalla kanki) seipäälle maahan reikä. Se oli aika kovaa työtä nuorelle miehelle.

Sitten lyötiin seiväs paikoilleen, mutta ukki vielä pikkuisen varmisteli, että seiväs varmasti pysyy pystyssä myös vähän kovemmalla tuulella.

Lopulta päästiin laittamaan hangolla heinää seipäälle. Nuoremmatkin kokeilivat, mutta ukki jaksoi parhaiten nostella painavaa heinää.

Kun heinää oli seipäällä ensimmäisen tapin reikään saakka, niin tappityttö laittoi tapin paikoilleen. Tämä siksi, että heinät eivät painuisi liian tiiviisti, vaan saisivat hieman ilmaa kuivuakseen paremmin.

Välillä piti haravoida heinää kasaan, että jälki on siisti ja hangolla on mukavampi nostella valmiiksi kootusta kasasta.

Siinäpä sitten on valmis heinäseiväs. Yhteinen urakka on saatu valmiiksi ja kenties keppihevoset saavat nauttia talven tullen kuivasta heinästä. Kanki, hanko ja harava vietiin lopuksi varastoon odottamaan uusia tehtäviä.

Viikatteen ukki oli ripustanut männyn oksaan siksi aikaa, että heinä saatiin seipäälle. Ukin taskussa oli tuikitärkeä liippa, jota tarvittiin viikatteen terän teroitukseen eli viikate piti ensin "liipata" teräväksi. Tämä siksi, että heinä katkeaisi paremmin.

Kahvit nautittiin lopulta tuvan pöydän ääressä lasten ja isomummon tekemän pullan kanssa. Ulkona oli niin paljon itikoita, että kenenkään hermot eivät kestäneet istua vanhan riihen edustalla nauttimassa heinäpeltokahveista.

Näin saatiin taas yksi kokemus muistojen arkkuun vanhoista työtavoista. Kiitos heinäseipäiden lahjoittajille. 

Monet asiat on mahdollista toteuttaa, kun hyvää tahtoa ja anteliaisuutta löytyy. Yhdessä toimien onnistutaan!

sunnuntai 14. heinäkuuta 2019

Lomareissuhavaintoja nykyisestä Suomesta


Teimme armaan puolison kanssa lomareissun hänen synnyinseudulleen Koillismaalle. Matkaa kertyi suuntaansa noin 400 kilometriä. Tuolla matkalla oli helppo tarkkailla vänkärin paikalta ohi vilahtelevia maisemia.

Verkkokalvolleni piirtyi surullisen paljon hylättyjä alueita; taloja, jotka ovat olleet joskus koteja, tyhjiä pihoja, joissa kasvoi pusikoita ja pitkää heinää, peltoja, joilla kukki ohdake ja angervo, sekä rakennuksia, joiden katto oli romahtanut ja ikkunat rikki.

Tuli ankea olo, miten tämän on annettu tapahtua Suomessa? Miksi emme pysty pitämään koko maata asuttuna? Miksi on pakko ahtautua tiiviisiin isojen kaupunkien lähiöihin kauas kotiseudulta? Miksi hyvinvointi ei jakaudu tasaisemmin?

Kuitenkin välillä on kauniita ja hyvin hoidettuja seutuja, hyvinvoivia maaseutukyliä, joissa pelloilla kasvaa eläimille heinää sekä viljaa ja kasveja ravinnoksi meille kaikille. 

Työ on keskittynyt, etääntynyt ja tekijöiden on mentävä sen luo, vaikka työtä olisi mahdollista tehdä ruuhkaisten kaupunkien ulkopuolellakin. Kaikkea ei voi tasata, mutta osan voisi. Itsekeskeisyys ja itsekkyyskö meidät ajavat tähän tilanteeseen?

Onhan tämän nähnyt jo pitkään, mutta jotenkin kehitys juuri nyt auton ikkunasta seuratessa tuntui äärimmäisen pahalta. Mitä me voisimme tehdä? Yhdessä.