Mummon varhaisimpiin lapsuusmuistoihini kuuluu pihapiirin
eräs tuoksu, savuntuoksu, joka tulee puhtaasti palavista kotimaisista puista.
Muistan, kun tulin
lauantai-iltapäivisin koulusta kotiin, niin pihatiellä pientä kulkijaa vastaan
leijaili jo kauas lämpiävän savusaunan savun häivähdys. Se tarkoitti illalla
leppoisaa oloa kotona perheen seurassa tietyin rutiinein sekä toi lapselle
hyvän ja turvallisen olon. Samoin pihapiirissä hiihdellessä ja mäkeä laskiessa
saattoi nähdä kotitalon piipusta nousevan savun ja seurata nousisiko
naapureidenkin piipuista savut samalla tavoin. Isä ja äiti olivat opettaneet,
että pakkasella savu nousee suoraan ylöspäin ja matalapaineen aikana savu vain
leijailee alempana levittäytyen laajalle. Syksyisin riihen lämmittäminen
naurishaudikkaineen pimenevässä illassa oli mystinen kokemus ja siellähän lyhteet
kuivuivat orsilla puintikuntoon aina välillä savun seassa. Tutkimuksen valossa
voi pohtia, miten terveellinen kuivatustapa tuo viljalle oli.
Muun muassa näitä savuntuoksuisia
muistoja kantanen sisälläni aina, ja joka kerta kun omassa pihapiirissä
liikkuessani tunnen tavallisen savuntuoksun, tiedän kaiken olevan hyvin.
Savusaunan lämpiäminen kesäisenä iltapäivänä on jo aivan omanlaisensa tunteen
tuoja. Kummasti myös mihin vuodenaikaan tahansa makkaranpaistonuotion tai
grillin ääressä tapaa enimmäkseen leppoisia ihmisiä. Tarinat soljuvat ja monet
asiat laitetaan järjestykseen ihan vain tuossa ohimennen.
Ennen ihmisten
keskusteluissa puhuttiin kylän savuista ja siitä, montako savua milläkin
kylällä oli. Samalla naapurit seurasivat toisiaan, nouseeko sieltä naapurin
piipusta varmasti savu, vai onko siellä kenties jotakin tapahtunut ja on riennettävä
tarkistamaan. Savu toimi täten merkkinä asioiden kunnossa olemisesta ja
aikoinaanhan savumerkit korvasivat puuttuvan puhelimen.
Tuli on ihmiselle tärkeä
ja nuotiosavujen loimussa on vuosituhansien kuluessa ehtinyt istua melkoinen ja
monenkirjava joukko tuleen tuijottajia. Tuli on antanut turvaa petoja vastaan
ja se on mahdollistanut ruoan kypsentämisen. Kun opittiin tekemään tulisijat
rakennuksiin, saatiin lämpöä, ja päre palaessaan toi valon. Savua syntyi tietenkin
sivutuotteena ja varmasti monta kertaa on ollut kirveleviä silmiä. Savua syntyi
myös siitä, kun kylän miehet kokoontuivat tupiin istuskelemaan ja polttivat
ahkerasti kuka minkinlaista tupakkaa. Pieni tyttö mahtui hyvin kävelemään sen
savuverhon alla, savu kun tuppaa nousemaan huoneissakin kattoa kohti. Terveellistähän
se ei ollut, ja onneksi tupakointi huoneissa on melkeinpä loppunut.
Ihminen on polttanut ja
polttaa myös tuhoa tuottavia aineita ja materiaaleja valistuksesta huolimatta.
Tutkimus haitallisia päästöjä tuottavista tekijöistä on tarpeellista ja
hyödyllistä, mutta kun ensi kerran kuulin miten vaarallista on polttaa suomalaista
puuta, hämmästyin. Mietinkin nyt, syyllistänkö itseni pahaksi päästöjen
aiheuttajaksi istuessani puulämmitteisen saunan lauteilla ja paistellessani
leipää tuvan ”puu-uunissa”.
Erilaisia tutkimuksia
tekevät ja maksavat eri tahot, ja suurin piirtein kaikki tutkimus on tärkeää. Tänä aikana tuntuisi kuitenkin tärkeimmältä
saada aikaan sellainen rohto, joka tepsisi ihmismieliin niin, että emme
tahallamme iskisi rähinäkipinää eri uskontoa tai vakaumusta omaavien
kanssakulkijoidemme nuotioon.