Tämän isäni vanhan runon säkeet tulivat tänään
mieleeni, kun hautasimme naapurimme
vain viisi viikkoa puolisonsa hautajaisten jälkeen.
Vaikka elämme marraskuuta,
mieleeni, kun hautasimme naapurimme
vain viisi viikkoa puolisonsa hautajaisten jälkeen.
Vaikka elämme marraskuuta,
niin runo puhuttelee silti.
Hyvää taivasmatkaa heille molemmille.
Uskotaan, että he kohtaavat toisensa
siellä jossain ja kulkevat jälleen käsi kädessä,
kuten nuorina ennen.
Uskotaan, että he kohtaavat toisensa
siellä jossain ja kulkevat jälleen käsi kädessä,
kuten nuorina ennen.
JUHLAN JÄLKEEN
Tuli hiljaisuus
tuli suuri ja saumaton.
On vaiennut juhlahumussa
naurujen kierto.
Ja vaiennut on
kevyt sävelten läike
ja laulujen leikkivä lento.
Tuli tunnelma uus’
tuli hiljaisuus.
Pois lipuivat hetket
helminä syvyyteen
ja vaahtokuplina kuolivat
taivaan tuuliin.
Vain arkinen totisuus
on tarttunut jo äsken
nauraviin huuliin
ja kuihtunut poskilta polte
on kyyneleen.
Hämyhetkien hiljaiseen
on varissut tuomien
valkea lumi ja tuoksu
ja huntuihin autereen
on peittynyt pilvivuonien
pehmeä juoksu.
Vain iltojen outoon
soi korkean kumusta
kujerrus taivaanvuohen.
(Veikko Saastamoinen)
