Sormulan mummo ja ukki kävivät virkistäytymässä eteläisessä
Suomessa pidennetyn viikonlopun tyyliin. Matkailu on avartavaa ja seikkailuahan
siitä jossain muodossa joka kerran muotoutuu.
Lähdetään siitä, että ukki lähti koulutukseen Helsinkiin
pariksi päiväksi ja koska mummollakin oli tehtyä työtä plakkarissa ja yksi
pitämätön lomapäivä, niin ukkihan ehdotti, jotta hyppää kyytiin ja vietetään
leppoisa lomanen hänen koulutuksensa jälkeen. Sovittiin niin.
Ihan niin helposti ei kuitenkaan mennyt. Tuli työeste ja mummo
mietti, miten pääsisi pääkaupunkiin ukin luokse. Otetaan avuksi julkinen
liikenne. Mummo meni nettiin tutkimaan kaikkia mahdollisia aikatauluja.
Linja-autoja meni Kuopiosta Helsinkiin vaikka minkälaista ja vaikka minkä
hintaista. Junat olivat kalliita, samoin lentäminen. Ja lentokenttien sijainti
ei ollut edullinen muihin sijainteihin nähden. Sitten se välähti: Onnibussi! Ja
siihen varaus. Hinta 14 €! Hieno homma ja tytär kuskiksi Keitele-Kuopio
akselille.
Niin kaarsi punainen bussi Kuopion linja-autoaseman
laituriin. Mummo ehti jo huolestua, että tuleekohan se bussi varmasti ja
mistähän laiturista se lähtee ja osaakohan sitä toimia ja onkohan se tulostettu
lippu nyt varmasti kelvollinen. Monta huolestunutta ajatusta ehti pyörähtää
ennen bussin liikkeelle lähtöä mummon päässä. Sitten vain istumaan ja
käsilaukku tiiviisti viereen. Kuljettaja toivotti tervetulleeksi matkalle ja
antoi kaikenlaisia ohjeita. Hetken mummo kuvitteli, että taitaakin olla
lentokone tämä, kun samoja ohjeita antaa: kiinnittäkää turvavyönne, laittakaa
käsimatkatavarat penkin alle tai hattuhyllylle ym… ja sama englanniksi ja vielä
ruotsiksikin. Päästiinhän sitä matkaan ja hyvä oli kyyti. Matti sanoi kuski
olevansa ja kuskin vaihtuvan Heinolassa, mutta ei auton. Unettikin mummoa välillä, mutta
pelotti, että jos alkaa kuorsaamaan ja suu auki siinä vielä ties mitä uneksii
tai tipahtaa, vaikka turvavöissä onkin. No, mummo otti kirjan ja lueskeli,
kuunteli toisten jutustelua ja etenkin sitä isää, joka opasti tytärtään
ylioppilasmaailmaan ja sen peruskuvioihin. Oltiin varmaan menossa ostamaan
lakkiaisvaatteita eikä isän ja tyttären pukeutumismaku ollut ihan sama. Eihän
se aina.
Kampin asemalla tuttu vastaanottaja oli saapunut paikalle ja
johdatteli iltapalalle hotellin ravintolaan. Siinä salaattia rouskutellessa kuului
kova paukahdus ja mummo ajatteli, että nytkö se KulttuuriKupla puhkesi! No ei
se kuitenkaan ollut se, vaan hammas, joka ei kestänyt oliivin kiveä! Sen
jälkeen pureskelu tapahtuikin vain vasemmalla hammaslohkolla!
Perjantaina ukin ollessa opiskelemassa mummo kierteli
ostoskeskuksia ja tapasi ystävän. Juhlamekkokin löytyi pienen etsiskelyn jälkeen. Sitä mummo vain mietti, että saikohan se yhden mekkokaupan myyjä tarpeeksi kahvia ja keksejä kotonaan, kun koko ajan niitä siinä putiikissa nautti. Ei ehtinyt sulkea sitä mummon mekon vetoketjua ja sitten kun kävi pyynnön jälkeen sulkemassa, niin söi vähän lisää keksejä ja joi kahvia ja mummo yritti kiemurrella siellä ahtaassa sovituskopissa sitä vetskaria auki, mutta lopulta luovutti aja pyysi jälleen apua. No, sanoi myyjä mummon kokonaan unohtaneensa. Mitenhän se saattoi unohtaa, näin ison ja äänekkään ihmisen, sitä mummo mietti, palautti kaikki mekot henkariin ja lampsi ulos.
Kävi mummo siinä huivikaupassakin. Se oli ihan hyvän mielen kauppa. Mummo etsi ja löysikin, mutta ystävällinen myyjä sanoi lisää värejä tulevan ensi viikolla. Mummo siihen savolaisena sanoi, että eipä sitä Keiteleeltä asti joka viikko tulla shoppailemaan, niin myyjä vastasi, että voi voi, minä oon Viitasaarelta! Jopa se tuntuikin leppoisalle ja hyvä, ettei siinä paikassa sukulaiseksi kääntynyt!
Iltapäivällä oli vuorossa Kiasma, koska mummo
halusi tutustua KulttuuriKuplan sisältöön. Ovella opas neuvoi menemään hissillä
ylös ja tulemaan sitten pikku hiljaa kerroksia kävellen alas. Mummo teki työtä
käskettyä ja käveli hissille. Kyllä se on suurta kaupungissa, hissitkin,
melkein huoneen kokoisia ja korkeita, ajatteli mummo. Sitten alkoi totuus
valjeta, kun seinässä luki ”Vain henkilökunnalle” . Mummo yritti mahdollisimman
huomaamatta jo pientä pakokauhua tuntien päästä ulos ja toiseen hissiin toivoen, että kukaan ei olisi mokaa huomannut.
Hienoja olivat näyttelyt ja monta ajatusta ehti viiden
kerroksen aikana pyörähtää mummon mielessä. Myös se ikuinen rahan puute, kun pienessä
kunnassa elellään. Luovuutta usein tarvitaan – ja sentin venyttämistä!
Seuraava yö kului Tuusulassa ja aamulla varhain mummo
mietti, mikä kumma ulkona rääkyy ja pitää vapaa-aamuna hereillä. Myöhemmin
paljastui, että fasaanithan ne pitivät aamukonserttiaan. Ei se äitienpäiväaamu sen somemmin Lopella alkanut. Nukkuma-aitan
seinän vieressä asui kukko ja kahdeksan kanaa. Kellostahan ukki sen tarkasti: kukon
laulu alkaa aamulla kello 4.26! Kiekaisuja on kymmenen, joita kahdeksan kanaa
kotkotuksin säestää ja kymmenen minuutin
välein tämä toistuu! Toki oli mielenkiintoista seurata kukon ja kanojen toimintaa pihapiirissä, kun sellaista ei ole eläessään vielä nähnyt!
Äitienpäivänä oli kotiinpaluu. Maanantaina hammashoitolan
tuttu väki hoiteli mummon rikki menneen purukaluston kuntoon. Ukki ja mummo ovat palanneet arkeen ja ovat samalla
onnellisia ihan vain täällä omassa kuplassaan.
