Portilla

Etsin muutama viikko sitten runoja tämän kevään Veteraanijuhlaan. En löytänyt mieleisiäni. Joku aavistus tai kutsu tai mikä se nyt onkaan, sai minut ottamaan esille isäni käsin kirjoittamat runovihot. Selailin yhtä ja sieltä löytyi muun muassa tämä. Sieltä valikoitui myös muutama muu, jotka tulevat esitettäviksi juhlassa. Makuasia sitten on, ovatko ne kaikkien mielestä sopivia, mutta oman käsitykseni mukaan veteraanin runot keväästä ovat ajankohtaisia 27.4. Kaikki eivät enää kaipaa sotaisia ja mahtipontisia tekstejä, vaan isänmaallisuus ja Suomen luonnosta kertovat sanat puhuttelevat yhtä paljon, eivätkä herätä kipeitä muistoja, joista on jo aika päästä eroon. Kunnioitusta veteraaneja ja lottia kohtaan se ei vähennä silti yhtään. Tämä runo on kirjoitettu sodassa olleen miehen kynällä. Hyvää Veteraanipäivää tämän runon myötä ja kaunista kevättä.

 

 

PORTILLA

Portilla kevätyötä kuuntelin.

Mitkä soinnut siinä tajusinkaan!

Sininen tummuus, soinnuin väkevin

ja samalla niin herkin, täyteläisin!

Yöpilvet kuultaa värein lämpimin.

Valoa himmeätä tähtilyhtyjen

levoton lounaistuuli keinuttaa.

Ja alta lumen kuultaa musta maa,

sen tuoksuva ja rikas tumma povi.

Aukenee yöhön kevään taikaovi

kuin kutsuen sisälle outoon,

vavahduttavimpaan,

ihanaan juhlaan, salaperäiseen.

Syvällä jossain, valtimoissa veen

käy syke kiihkeä, se uomat aukoo

purojen vallattomaan vapauteen.

Ei syke rinnan hiljenny

ei taukoo,

se uuden uoman tahtois lauluillaan

keväästä laulaa

uusin sävelin.

Portilla kevätyötä kuuntelin

ja yöhön mitättömän

laulun loin,

kun kevään hurman join

mä pikarista yön.

 Veikko Saastamoinen