Kahvitauolla kirjastontäti tuijotti sadetta työpaikan ikkunasta. Yksinäinen
pallo oli unohtunut kirjaston ja liikuntahallin välisen piha-alueen kaivonkannen
kupeelle.
Vettä satoi kaatamalla ja ylempänä sijaitsevalta alakoululta
päin virtasi vesi jo purona. Sitten – yhtäkkiä – kirjastontäti huomasi pallon nousevan ylämäkeen
pyörivin liikkein. Välillä se pysähtyi kuin miettimään, minne se oikein oli
menossa ja jatkoi taas hiljalleen matkaansa ylämäkeen. Samalla sen vieressä
virtasi vesipuro alamäkeen.
Kirjastontäti tuijotti ihmettä ja mietti, kuinka itsepäinen
pallo! Uhmaa virtaavaa vettä ja nousee vastoin kaikkia luonnonlakeja yhä vain
ylemmäs.
Täti kutsui pari työkaveria seuraamaan ihmettä, kun hän oivalsi, että
eihän kukaan kertomusta vastavirtaan pyörivästä pallosta kuitenkaan uskoisi.
Siinä sitten miettittiin yhdessä, että halusiko pallo sittenkin sateen suojaan liikuntahalliin, jonka oven taakse se lopulta asettui?
Kirjastontäti kävi toisaalla ja kun hän palasi
ikkunaan, niin pallo oli kadonnut. Pääsiköhän se halliin suojaan?
Loppu hyvin - kaikki hyvin. Tuulenpoika virnisti hallin nurkan takaa kirjaston hämmästyneelle henkilökunnalle ja puhalsi vielä voimapuhalluksen mennessään. Ja silloin... kirjastontäti kuuli pienen pisaran sanovan plop!