Ajattelin kirjoitella hieman kansalaisopiston kevätjuhlan jälkeisiä mietteitä. Juhla oli onnistunut, paikalla paljon väkeä ja esitykset vallan mainioita, joten kiitos kaikille.
Edesmennyt pitkäaikainen Pielaveden-Keiteleen kansalaisopiston rehtori Raimo Niskanen piti tärkeänä kolmen koon merkitystä kunnan elinvoimaisuudessa eli Kansalaisopisto, Kirjasto ja Kulttuuri.
Kun nyt laaditaan strategioita, toiminta- ja taloussuunnitelmia, niin on tärkeää muistaa, mikä merkitys näillä hyvinvointia (tutkimuksellinen tieto) ja viihtyvyyttä tuottavilla sektoreilla on ihmisille, niin vakituisille kuin osa-aika-asujille ynnä käypäläisille.
Kansalaisopiston merkitys kunnissamme on suuri, koska meillä ei ole muita kulttuurilaitoksia kirjastojemme lisäksi. Niin opistot kuin kirjastotkin ovat kaikille avoimia ja toiminta ulottuu yli kunta- ja maakuntarajojen. Ne ovat matalan kynnyksen paikkoja, antavat mahdollisuuksia kehittää itseään ja harrastaa vaikka koko elämänsä ajan.
Näiden laitosten on elettävä tässä ajassa, päivitettävä toimintaansa koko ajan nykymaailmaan, mutta samalla luotava lapsillemme ja nuorillemme sellaisia paikallisen kulttuuriperinnön juuria, jotka myötävaikuttavat heidän mahdolliseen jäämiseensä tai paluuseensa kotiseuduilleen.
Usein arjessa unohdamme, kuinka tärkeitä nämä sivistyssektorin palvelut kunnissamme ovat. Muistammeko arvostaa niitä muulloin kuin silloin, kun satumme itse tarvitsemaan jotakin. Kielten, liikunnan, tietotekniikan, käsityön, musiikin, eri taidelajien, kotitalouden ja yhteiskunnallisten aineiden ääressä syntyy oppimisen lisäksi myös ystävyyssuhteita ja itseluottamusta näinä aikoina, kun syrjäytyminen on suuressa roolissa yhteiskunnassamme. Toki verkkokurssit ovat osa opetusta ja etänäkin opetukseen osallistuminen luo yhteisöllisyyttä. Kansalaisopisto ja kirjasto sekä kulttuuritapahtumat kokoavat väkeä yhteisiin tilaisuuksiin ja luovat yhteisöllisyyttä ja auttavat kotoutumaan.
Huolehditaanhan yhdessä siitä, että kuntiemme kansalaisopisto, kirjastot ja kulttuuripalvelut ovat voimissaan henkilöstöltään, tiloiltaan ja kaikilta resursseiltaan. Nämä kolme kovaa koota luovat osaltaan merkittävästi alueemme hyvinvointia sekä veto- ja pitovoimaa, jota kovasti peräänkuulutetaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti