Veteraanipäivää

Sunnuntaina 27.4. oli 28. Kansallinen Veteraanipäivä. Sitä juhlittiin myös Keiteleellä melkein perinteisin menoin eli kirkko, sankariristillä käynti, ruokailu ja juhla.
Juhlaan saatiin virkistäviä tuulia melkein uuden kanttorimme vetämien kuorojen esiintymisillä ja kyllähän ne lapsikuorolaiset ovat aina niin aitoja ja verrattomia! Saunavihdat ja moni muu laulu sai ihan silmät kostumaan!

Ihan uusi esiintulo oli myös Keiteleen Kameraseuran kuvakooste juhlan aikana. Tai koosteita oli oikeastaan kolme juhlan eri vaiheisiin nivellettynä. Kuvat kertoivat upeasta luonnostamme niin kuin vain hyvin otettu kuva voi. Tuon kuvakoosteen voisi nähdä jossakin toisessakin yhteydessä uudelleen.

Kuten edellisessä tekstissäni kerroin, etsin runoja ko. juhlaan. Isäni, veteraani, on kirjoittanut näitä runoja joko ennen sotaa tai sodan jälkeen. Tässä teille, lukijani, yksi eilen esitetyistä runoista. Se on minusta hyvin tunteellinen ja koskettava, mutta samalla valoisa. Valoisaa kevättä ja onnen pisaroita vapaassa isämaassamme - veteraaneja kunnioittaen.

Tänään  –

leikkiä autereen katsomaan jään.
Jään tuulten ja sinen
                keskelle mietteineni.

Jään purojen partaalle

                 pälvihin yksikseni
ja partaalle kevään
                 keväästä miettimään:

Pois iäksi meni

kai kaukaiset kaarnat
                 lapsuuden laivojen.
Ei palannut yksikään
merten kaukaisten kuohuista
                 keulansa kertoen.

Vaan tietänyt en

oli palannut viestinä
                 kaukaisten rantain,
oli palannut leivonen!

Ja sävelten sateena

                 singota antain
siniholvista korkeuden
sain terveiset laulavat
                 lapsuuden laivojen
ja takaisin sirun
                 lapsuuden unelmista  –
                 minä sain!

Puron partaalta

                 kaarnanpalasen hain.
Taas kevätvirtojen mukana laivani sousi
                 tuulihin kadoten.

Ja ylemmäs laulaen kohoten

                 leivonen nousi…

 

Veikko Saastamoinen

Portilla

Etsin muutama viikko sitten runoja tämän kevään Veteraanijuhlaan. En löytänyt mieleisiäni. Joku aavistus tai kutsu tai mikä se nyt onkaan, sai minut ottamaan esille isäni käsin kirjoittamat runovihot. Selailin yhtä ja sieltä löytyi muun muassa tämä. Sieltä valikoitui myös muutama muu, jotka tulevat esitettäviksi juhlassa. Makuasia sitten on, ovatko ne kaikkien mielestä sopivia, mutta oman käsitykseni mukaan veteraanin runot keväästä ovat ajankohtaisia 27.4. Kaikki eivät enää kaipaa sotaisia ja mahtipontisia tekstejä, vaan isänmaallisuus ja Suomen luonnosta kertovat sanat puhuttelevat yhtä paljon, eivätkä herätä kipeitä muistoja, joista on jo aika päästä eroon. Kunnioitusta veteraaneja ja lottia kohtaan se ei vähennä silti yhtään. Tämä runo on kirjoitettu sodassa olleen miehen kynällä. Hyvää Veteraanipäivää tämän runon myötä ja kaunista kevättä.

 

 

PORTILLA

Portilla kevätyötä kuuntelin.

Mitkä soinnut siinä tajusinkaan!

Sininen tummuus, soinnuin väkevin

ja samalla niin herkin, täyteläisin!

Yöpilvet kuultaa värein lämpimin.

Valoa himmeätä tähtilyhtyjen

levoton lounaistuuli keinuttaa.

Ja alta lumen kuultaa musta maa,

sen tuoksuva ja rikas tumma povi.

Aukenee yöhön kevään taikaovi

kuin kutsuen sisälle outoon,

vavahduttavimpaan,

ihanaan juhlaan, salaperäiseen.

Syvällä jossain, valtimoissa veen

käy syke kiihkeä, se uomat aukoo

purojen vallattomaan vapauteen.

Ei syke rinnan hiljenny

ei taukoo,

se uuden uoman tahtois lauluillaan

keväästä laulaa

uusin sävelin.

Portilla kevätyötä kuuntelin

ja yöhön mitättömän

laulun loin,

kun kevään hurman join

mä pikarista yön.

 Veikko Saastamoinen

 

 

Tänään, töissä

Tänään

töissä

availin

avustin

opastin

valaisin

tutkin

lainasin

palautin

rahastin

nauroin

kyynelöin

juttelin

palvelin

seurasin

katselin

myötäelin

kauhistelin

ihmettelin

etsin

hyllytin

tilasin

meilasin

tulostin

mapitin

revin

siivosin

kuvasin

sometin

soittelin

kommunikoin

kahvittelin

luin

laskin

kirjoitin

suljin

lähdin

autoilin

näin

yksinäisen pallon vierivän

yli aution koulun pihan.