Mansikkapaikalla

Ei löytynyt
lapsuuteni mansikkapaikalta
mansikoita
ei löytynyt
mustikoita lähimetsästä.
Silloin
aikoinaan
kun lehmät ja hevonen
söivät ahon puhtaaksi
kasvoi raunioiden vierustoilla

makeita mansikoita, mesimarjoja, mustikoita
eikä kyykäärme luikerrellut
pitkässä heinikossa
ohdakkeet pistelleet paljaita sääriä.

Palaan pihaan tuoppeineni

jonka pohjalla muutama marja
– ja muistot menneistä kesistä.

 

Blondi tankkaa autoa

Siihen aikaan, kun mummo oli vielä nuori ja blondi neitokainen, niin ajelimme silloisen nuoren miehen, joka nykyisin tottelee nimeä ukki, kanssa tankkaamaan autoa. Nuorella miehellä oli asiaa myös huolto-aseman puolelle ja hän sanoi nuorelle blondille naiselle, että pitele tätä tässä ja ojensi bensatankin letkun naisen käteen. Blondi, joka siis nykyisin tottelee nimeä mummo, piteli tottelevaisesti bensaletkua auton bensatankin suulla. Blondi ei muuten koskaan ennen tätä ollut tankannut, joka selityksenä kerrottakoon.

Aikaa kului, nuori mies viipyi sisätiloissa ja nainen piteli letkusta. Jonkin ajan kuluttua kuului viereisestä autosta miehen ääni, ystävällisesti tosin, että paremmin menisi se bensa sinne tankkiin, jos painaisi myös siitä painikkeesta. Blondi tietysti häkeltyi moisesta ohjeesta ja ihmetteli, että tässä kaikkia nappeja ja nippeleitä aleta painella, kun ei ole käsketty, mutta onneksi nuori mies palasi juuri silloin takaisin huoltoaseman sisätiloista ja otti näppärästi tankkauksen hoitoonsa. Blondi käveli pystypäin auton apuohjaajan paikalle istumaan ja laittoi oven sujuvasti kiinni.

Nuoren miehen palatessa autoon, käytiin opettavainen keskustelu siitä, miten auto tankataan. Edelleen tuo samainen blondi, joka siis tottelee nykyisin nimeä mummo, istuu mieluiten tankkauksen aikana apukuskin paikalla tyytyväisen näköisenä puuttumatta millään tavoin tankkaukseen!

Tarina Rautian tädin ja pikku pupun kohtaamisesta heinäkuisena aamuna kirjaston kulmilla

Rautian täti oli pyöräilemässä aamulla varhain töihin. Hän huomasi pienen pupun juosta vilistävän kiireen kaupalla (ei siis kauppaan) kevyen liikenteen väylää kirjastolle päin. Näytti ihan siltä, kuin pupulla olisi ollut oikein hätä. Ystävällinen kaupan täti huudahti pupulle, että minnekäs sitä tuollaisella haipakalla näin aamutuimaan ollaan menossa? Pupu vilkaisi taakseen ja kuiskasi, että kun kirja on myöhässä! Joutuu vielä myöhästymismaksuja maksamaan! Pupu oli lainannut kirjastosta edellisellä viikolla porkkanankasvatuskirjan ja nyt se ei oikein tiennyt, milloin kirja olisi pitänyt viedä takaisin.

Pupu oli kuullut kirjaston Talligalleriassa viime syksynä oleskelleelta hiirulaiselta, että kirjaston lainoissa on laina-aika. Pupu ei ollut oikein ymmärtänyt mikä se sellainen laina-aika on, ja nyt oli tullut kiire, että jos vaikka se aika on jo mennyt. Melkein itku kaihersi pikku pupun kurkussa, kun pelotti kaikki sellaiset laina-ajat ja myöhästymismaksut! Mistäpä hän nyt rahojakaan tähän hätään saisi, ainakaan isompia. Ja liekö ne kirjaston tädit vaikka vihaisia, kun ei oikein osannut toimia. Näitä huolia pupu alkoi Rautian tädille siinä aamuisella tiellä kirjaston kulmilla purkaa.

Onneksi Rautian täti tiesi, miten kirjastossa toimitaan ja hän siinä aamutuimaan opasti ja rauhoitteli pientä pupua ja sanoi, että ei ainakaan tädit ole vihaisia, ihan kilttejä ne ovat ja ymmärtäväisiä. Toisekseen laina-aika porkkanakirjallakin on neljä viikkoa. Kun oli hyvin varhainen aamu, niin kirjasto ei ollut vielä auki, mutta tätipä opasti pikku pupua palautusluukulle ja yhteistyössä he pudottivat porkkanakirjan palautuslaatikkoon. Sieltä kirjaston tädit poimivat pikku pupun kirjan  töihin tultuaan ja palauttavat sen sillä piippauskonellaan, niin ei jää kirja enää pikku pupun lainoihin. Ja kaikki on hyvin.

Kylläpä pikku pupulla oli huojentunut mieli. Se kiitteli kovasti Rautian tätiä avusta ja lupasi, ettei se ainakaan tädin porkkanapenkistä tule napsimaan, jos oma porkkanankasvatus ei onnistu!

 

(Kuva otettu kirjan kannesta: Hyvää yötä, pikku pupu.)