Kellarin katolta mäkeä laskiessa saattavat alushousut osua naulankantaan!

Mummo alkoi muistella omia lapsuusmuistojaan pukeutumisen tiimoilta, kun ihasteli lasten lasten vaatteita. Pehmeistä ja lämpimistä ulkovatteista mummon mieleen tuli omat sarkahousut, joita joutui yhtenä talvena pitämään, kun sellaisia sai kylän kaupoista. Ne olivat pystyraidalliset ja vihreän eri sävyjä vaihteli raidoituksessa. Karkeat olivat ja hiertivätkin reisissä, kun alla oli vain sukat, jotka kiinnitettiin liiveihin sukkanauhoilla ja napeilla. Liivit olivat kuin aluspaita, mutta niissä oli kahdet klipsit, joihin kiinnitettiin kuminauha. Kuminauhassa oli nappikolot ja sukissa oli vastaavasti napit, jotka laitettiin sen nappikolon läpi. Sukkaa kohti oli kaksi nauhaa ja kyllähän ne sukat pysyivät ylhäällä, jos napit eivät irronneet. Myöhemmin tuli sitten oikeat soljet, joissa oli pidikkeet jo valmiina. Joskus ihan pienenä joutui pitämään äidin tai mummon kutomia oikeita villasukkia. Ne pistelivät ja jaloissa oli kutinaa, mutta kukaan ei sille asialle mitään voinut, kun tyyli oli kaikilla sama. Eikä kukaan puhunut villa-allergiasta!

Kouluvuosina mummo sai sitten yhtenä syyskesänä oikeat kaupan villahousut! Ne olivat mustapunaiset ja niissä oli pieni kapea musta pitsi lahkeensuussa. Lahjetta riitti noin kymmenisen senttiä reittä alaspäin. Ne oli hienot! Sitä ennen talvella oli vaaleanpunaisten trikoisten alushousujen päälle vedetty yhtä lyhyet raappahousut. Nekin vaaleanpunaiset ja kuminauhat lahkeensuissa. Niissä oli nukka sisäpinnalla ja ne lämmittivät peppua, mutta reisille saakka nekään eivät ylettäneet ja usein reiden yläosa oli aivan paljaana sukan ja housun välissä. Kylmää siis oli ja sukkahousujen tultua markkinoille oli jo paljon lämpimämmät sääret koulumatkalla. Sukkahousuja sai kahta väriä eli tummansinisiä ja ruskeita.

Koulun pihalla leikkiessä sattui monenmoista, kuten pienille koululaisille on maailman sivu sattunut. Yhtenä syksynä Viinikkalan koulussa ollessamme saimme päähämme, että kellarin katolta saa hyvät mäet. Laskimme riemuissamme, kunnes opettaja teki leikistä lopun. Sitä ennen kuitenkin sattui mummolle hassu ja nolokin tapaus. Kellarin kattopellit oli kiinnitetty nauloilla ja kuinkas ollakaan, mummon alushousut tarttuivat kiinni naulankantaan. Niin vain kävi, että housut repesivät pepun kohdalta ja iltapäivä piti kulkea hyvin pystyasennossa, ettei kukaan huomaisi mekon alla olevaa palkeenkieltä ja sieltä vilahtelevaa paljasta peppua.

Alaluokilla olessani kaikilla tytöillä tuli olla essu edessä. Äitini on hyvä ompelija ja teki minulle uuden hienon keltasävyisen essun. Se sai heti huomiota ja taisi pieni ylpeys olla mummon rinnassa, että minullapa on uusi essu. Kuten monesti elämässä, ylpeys käy lankeemuksen edellä - vanhan sananlaskun mukaan - ja essu tarttui pulpetin kulmaan ohikulkiessa ja tietenkin essu repesi. Voi sitä noloutta ja harmia. Illalla kotona sain vielä nuhteita, mutta essu tuli korjatuksi äidin toimesta.

Kerran jos toisenkin sitä joutui ripitetyksi. Uusia vatteita oli vara ostaa harvoin ja kun sellaisia sai, niin olisi pitänyt muistaa olla säästeliäs - myös vaatteiden suhteen. Yhtenä kesänä mummo sai tädiltään uuden hienon punaisen mekon, jossa oli valkoisia pompuloita, Kangas oli muistaakseni pikeetä. Muu väki oli heinäpellolla ja minä tyttö leikin pellon reunamilla ja kiviraunioilla. Löytyi sitten mukavan laakea kivi, jolle mekon helma piti levittää ja istua viereen toiselle kivelle, joka oli kuin sitä varten siihen asetettu. Sitten vain käteen pieni kivi, jolla pystyi hakkaamaan laakeaa kiveä vasten niitä valkoisia pompuloita. Se oli mukava leikki! Se vain ei ollut enää mukavaa, kun äiti oli vihainen nähtyään tuliterän mekon helman täynnä pieniä reikiä! Mitenkäpä pieni tyttö olisi arvannut, että mekko niin mukavasta leikistä piloille menee.

Kansakoulua käytiin Viinikkalan kansakoulussa ja matka kuljettiin polkupyörällä, potkurilla tai suksella, kelin mukaan. Kävellen matka taittui myös hyvin usein. Reppu oli selässä ja siellä voileivät voipaperiin käärittyinä ja vanhassa yskänlääkepullossa oli maitoa. Joskus pullo hajosi ja maito valui reppuun. Lämpimän ruoan sai koululta, jossa keittäjä Tyyne Lammenvaara laittoi ruoan. Koulua oli silloin vielä myös lauantaisin ja se oli marjapuuropäivä.

Keskikouluun mummo sitten siirtyi kansakoulun viidenneltä luokalta. Se oli mukavaa aikaa. Viinikkalan koulussa mummoa kiusattiin ja olo oli monta kertaa hyvin ankea ja surullinen, kun syitä kiusaamiseenkaan ei edes ymmärtänyt. Tuskin aikuiset asiasta edes tiesivät, mutta luulisin nyt, että opettajien se oli pakko huomata. Niistä ajoista ei siten kovin ihanat muistot ole jääneet, mutta keskikouluajat olivatkin sitten ihan toinen juttu!