Kouluruokamuistoja menneiltä ajoilta: Viinikkalan kansakoulun oppilaiden kertomaa

Itärannan immeisiä -kirjassa kerrotaan, että Viinikkalan koulu aloitti toimintansa 1909 ja sinne hankittiin oppilaille juoma-astioiksi sinkkisanko ja kauha!

Äitini Anja Saastamoinen kertoo, että kun hän aloitti koulunkäyntinsä Viinikkalan kansakoulussa 1941, niin eväinä olivat pelkät ruisleipäviipaleet ja lasipullossa oikeaa lehmänmaitoa. Leikkeleitä ei ollut, vaan leiville sipaistiin vain voita ja ne käärittiin voipaperiin. Leipien käärepaperia ei heitetty pois, vaan samaa paperia käytettiin monena päivänä. Joillakin leipien välissä saattoi olla läskinpaloja. Maito oli oikeaa kotona lypsetyn lehmän maitoa. Lämmintä ruokaa ei koulun puolesta tarjottu. Ruokaliinat piti silloinkin tehdä itse ja pääasiassa syötiin luokissa pulpetin äärellä.

Muutaman vuoden kuluttua koulussa alettiin tarjota velliä tai puuroa. Ne olivat mannaryyneistä tai kaura- ja ruishiutaleista tehtyjä. Marjapuuroa ja -soppaa oli myös, mutta puolukat piti kerätä itse ja viedä kouluun ja niitä kerättiin yhdessä opettajan ja toisten oppilaiden kanssa kouluaikana. Myöhemmin alettiin tarjota myös myös herne- ja lihakeittoja. 

Äitini luokkakaveri Veikko Tabell kertoo, että ruoka oli todellista lähiruokaa, kun liha tuotiin samalta kylältä Tossavaisilta Kapakon talosta ja perunat sekä porkkanat viljeltiin koulun pellolla. Muutamilla oppilailla oli koulun pellolla omat porkkanapenkit, joista he huolehtivat myös kesällä. Lihakeitossa oli lanttua, joka maistui todella hyvältä. Lantut lienevät olleet myös samalta kylältä. Veikko muistaa, että oppilaat kävivät marjametsässä yhdessä opettajan kanssa. Joskus marjoja oli ihan koulun lähelläkin. Kerran puolukoita oli ollut vähänlaisesti ja opettaja Dagmar Ilkama oli oppilaiden hämmästykseksi syönyt katajanmarjoja.

Veikko muistelee, että Amerikasta tuli sodan jälkeen Suomeen ruoka-apua ja Viinikkalan koulullekin saatiin iso tynnyrillinen kaakaojauhetta. Keittäjänä oli tuolloin Veikon sisko Elvi Tabell. Oppilaat olivat pyytäneet keittämään joka päivä suklaapuuroa, mutta lopulta tuli kyllästyminen makeaan puuroon, eikä se enää maistunutkaan herkulliselta. Äitini kertoo, että myös maitojauhetta tuli Amerikasta. Siihen keitetty velli ei maistunut samalta kuin oikeaan maitoon valmistettu.

Aluksi, kun lämmintä ruokaa ei ollut, niin eväitä syötiin myös eteisen puollella. Oppilaat olivat kilpailleet eteisen pitkän halkolaatikon päällä istumisesta, joka oli paras ruokailupaikka. Kalanmaksaöljyä annettiin oppilaille päivittäin ruokalusikallinen eikä se todellakaan maistunut hyvälle.

Enoni Mikko Rytkönen kertoo, että kun hän aloitti koulun 1954, niin pienessä luokassa oli pitkä ruokapöytä, jonka ääressä oli nimetyt istumapaikat. Koulua ei käyty koko lukuvuotta, vaan oli Etelä Viinikkalan supistettu kansakoulu. Tämä siitä syystä, että oppilaita oli niin paljon, niin koulua käytiin syksyllä muutama viikko ja keväällä myös muutama viikko. Ensin kävivät 1-3 luokat ja sitten 4-7 luokat.

Mikko muistaa, että sokerijauhot piti olla itseltä, jos halusi puuron päälle sokeria. Mikosta kauravelli oli kaikista parhainta ruokaa. Puuroja oli ruis-, ohra- ja kaurapuurot. Puolukkaruispuuroa oli jonkin verran vatkattu. Kaikki ruoka oli silloin hyvää, koska ruokaa ei ollut kovin paljon. Leipien välissä ei tuolloinkaan ollut leikkeleitä. Mikko muistaa, kuinka äiti oli kerran laittanut paistetun kananmunan tuoreiden leipien väliin. Se oli todella juhla-ateria koululla tarjolla olleen perunavellin kanssa! Todennäköisesti edellisenä päivänä oli ollut perunamuusia, josta velli keitettiin. Ruoissa oli aina topakka suola – siinä ei säästelty. 

Kalaruokia koulussa ei ollut. Marjoja Mikko ei pominut, vaan muistaa siskonsa Kaisan keränneen koululle vietävät marjat hänen puolestaan. Oppilaat tekivät keväällä Kiviniemen Olavi Häkkisen kanssa perunan ja nostivat sen kuokkimalla syksyllä.

Risto Koskinen ja minä muistelimme, että kun me kävimme koulua Viinikkalassa 1960-luvun loppupuolella, niin Junttila nimisen talon Mooses ja Aili Tossavainen kyntivät koulun pellon hevosvetoisella sorkka-aatralla ja tekivät perunaa sekä olivat nostamassa sitä sitä syksyllä kuokilla. Oppilaat osallistuivat myös perunannostoon. Riston mieleen nousee eräs syksy, kun oppilaat olivat läheisen Jokikorvan talon pellolla perunannostotalkoissa. Sää oli ollut kurja, märkä ja pelto erittäin kurainen. Niinpä perunat olivat olleet todella multaisia. Osa koululaisten nostamasta perunasta jäi todennäköisesti taloon ja osa lienee tuotu koulun hyvään kivipuitteiseen kellariin säilöön. Kellarissa säilytettiin niin marjat kuin muutkin viileää säilytystilaa tarvitsevat ruokatavarat. 

Sähköä Viinikkalan koululla ei tuolloin ollut, joten jääkaappiakaan ei tunnettu. Niin Riston kuin minunkin piti tehdä ekaluokan käsityötunnilla ruokaliinat. Jokainen teki erilaiset pistot omalla tavallaan ja liinoja käytettiin koko kouluaika. Ruokarukous luettiin opettajan johdolla pulpetin vieressä seisten. Se kuului: Siunaa Jeesus ruokamme, ole aina luonamme, Aamen.

Alkuvuosina koulua oli lauantaisinkin ja silloin ruokana oli joko marjaruoka tai suklaapuuro. Arkiruokiin kuului esimerkiksi etenkin syksyisin kesäkeitto, joka ei minulle maistunut. 

Viinikkalan koululla keittäjinä toimivat Elvi Tabellin lisäksi myös Anna Johanna Hujanen, Miina Karttunen, Vieno Tossavainen, Vieno Saastamoinen, Elvi Tabell, Tyyne Lammenvaara ja Kerttu Sisso. Tuovi Koskinen oli joskus myös jossain vaiheessa keittäjän sijaisena.

Ruoka laitettiin pienessä keittiössä, jossa oli puuhella ja vesi noudettiin koulun pihalla olevasta pumppukaivosta. Astiat tiskattiin käsin ja vesi lämmitettiin hellalla. Samassa tilassa oli myös poikien käsitöitä varten höyläpenkki. Likainen vesi taisi kuitenkin mennä viemäriä pitkin, mutta varmaa tietoa tästä ei ole. Valona keittiössä – kuten myös luokissa ja opettajan asunnossa – oli kaasuvalo.

Mainittakoon, että kyläkirjan mukaan sota-aikanakaan koulun toiminta ei keskeytynyt, mutta kun kevättalvella 1940 elintarvikkeista oli pulaa, niin koulun johtokunta päätti lopettaa koulukeittolan toiminnan loppukevääksi todeten: Eläkööt jo lapset auringonpaisteella!