Tässä viikonvaihteen tietämillä mummoiso tuli vaintelemaan mummon tykö, jotta jos pienelle kävelylenkille tässä joudettaisiin. On tuo kävelypuoli jäänyt vähänlaiselle, kun itikkaparvi tahtoo kaveerata oitis, kun pihatielle askeleensa suuntaa. Roskapussi odotti kutenkin sen näköisenä, että olisi jo mieluusti hypännyt tienristeyksessä olevaan säiliöön muiden laistensa seuraksi. Mummopa sujauttaa croksit jalkaan, ottaa roskiksen toiseen käteen, koiran taulutushihnan toiseen ja niin pantiin jalkaa toisen eteen pitkin pihatietä.
Tuumailtiin siinä auringon paisteessa askeltaessa, että päivänkakkaratkin kukkii ja niitä sopisi laitella terassin pöydälle vaasiin, kun sisätiloissa tuppaavat haiskahtelemaan. Vieraitakin tulossa ja onhan se oman väenkin silmään somempaa.
Luontoa katsellessa ja kävellessä miten lie, kun ei mummo huomannut tiellä jo hieman kuivahtanutta lammikkoa. Tiedättehän sellaista vähän vielä kosteaa pientä monttua, jossa on pohjalla lasten mielestä mukavaa lillinkiä, johon aikuiset eivät antaisi taapertaa. No, mummo katseli niitä kedon kukkasia ja piteli koiraa ja roskapussia ja astui siihen lillinkiin. Sen jälkeen on vaikeaa ihan tarkkaan kuvata, mitä oikein tapahtui, mutta joka tapauksessa niin päivänkakkarat, pilvenpulterit, aurinko, maantien hiekka, tienvarren pusikot ja puiden latvat näkyivät yhtäaikaa. Jalat ja kädet ja koko kroppa tekivät sellaisen koreografian, että Jorma Uotinenkin olisi aplodeerannut! Seuraavaksi mummo pötköttikin ihan tuota pikaa siinä hiekkatiellä pää menosuuntaan ja katseli taivaalle. Koiranhihna oli edelleen kädessä, mutta roskapussista ei ollut ihan tarkkaa sijaintia tiedossa.
Pian ilmestyivät mummoison huolestuneet kasvot siihen yläpuolelle ja suu muotoili sanat: Piäsisitköhän ylös, jos auto tulloo, niin jiät alle. Ihan juuri sillä hetkellä ei tullut mieleen sanat, että ei tämä nyt ihan pahinta ruuhka-aekoo taia olla, mutta pittäähän se kohta nousta.
Mummo sitten kokeili kuntoaan, testaili raajojensa liikkuvuutta ja kun melkoisen ehjältä tuntui, niin alkoi hervoton nauru. Siinä makaa mummo keskellä päivää keskellä tietä oikoisenaan ja kikattaa, kun kikatusikäiset pahimmillaan. Loppuihan se nauru lopulta, mummo pyyhki naurunkyyneleet silmistään, kipusi kapusi pystyyn ja kävi koiran ja mummoison kanssa viemässä roskapussin.
Seuraavana päivänä tuntui keikaus vähän jalkoterässä ja polvessa, mutta kun on riittävästi pehmusteita, niin edes mustelmia ei näkynyt.
Semmoista se on asuminen kesälomalla sadekesällä hiekkatien päässä. Pito ei aina oo ihan kohillaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti