Sattuipa tänään, että Keiteleen ja Pielaveden kirjastoihmiset pakkautuivat pariin autoon, jättivät kirjastot omiin oloihinsa ja lähtivät virkistys- ja opintomatkalle. Ensimmäinen pysähdys oli Maaningan kirjastolla, jossa ihailimme kaunista, valoisaa ja niin siistiä kirjastoa. Kävi jo ihan mielessä, että oiskoon nuo ihan meitä varten siivonneet, mutta näytti niin joka paikka olevan kohillaan, että kai heillä on jo perustilanne noin hyvä.
Nähtiin me siellä monia hyviä asioita, joita voisi toteuttaa meidänkin taloissa. Kurkisteltiin joka huoneeseen ja ihailtiin taidetta ja kukkia, jotka toivat mukavasti lisää viihtyvyyttä. Tietysti saimme kahvit ihan tuoreen vehnäsen kanssa ja jatkoimme matkaa Kuopioon Isä Camilloon. Tämä oli matkamme virkistysosa. Virkistyimme hyvällä ruoalla ja omasta mielestäni se sipulikeitto oli kyllä huippuhyvää. Sitten olikin vuorossa koulutusosio Kuopion kirjastossa.
Iltapäivän ajan nautimme Ismo Apellin hyvästä esiintymistaidosta. Hän toi eteemme suuren joukon erilaisia ihmistyyppejä, joita kohtaamme asiakaspalvelutilanteissa. Eipä sitä arjessa tule kehonkieltäkään aina niin tarkkaan ajatelleeksi, vaikka itsestään selviltä monet asiat tuntuivatkin, kun ne meille sanottiin tai näyteltiin.
Apell kertoi myös naisten ja miesten aivojen eroista, joille emme mahda mitään ja siitä, kuinka naisen ja miehen välinen kommunikaatio toimii esim. pitkässä avioliitossa. Sanojahan siinä ei juuri tarvita. Elämäni Valokin väittää aina minusta asioita, joita en taatusti ole ääneen sanonut, ehkä vasta hieman mielessäni kaavaillut... Kai meidät sitten on jo laskettava pitkän tien kulkijoiksi tässä hektisessä maailmassa.
Tuossapa sitten olen noita asioita mielessäni iltapuhteen pyöritellyt. Monia sattumuksia tämän kirjastourani varrella on asiakkaiden kanssa sattunut. Yksi kasvatustilanne on jäänyt mieleen, kun koulupojalla oli hattu oppitunnilla päässä, kuten heillä nykyisin usein on, mutta sanoin silti, että paleltaako päätä. Samalla huomasin, kuinka vanha herrasmies asetteli karvahattuaan kainaloonsa. Jostain syystä minulla tuli juuri sillä hetkellä asiaa toimiston puolelle.
Käväisin ulkona kolailemassa hieman ja hyvin luisti potkukelkkakin pihatiellä. Kurvissa oli mennä jo penkkaan, niin kuin auto eilen seiskaseiskatiellä. Muistelin myös muuatta kollegaa, joka innoissaan laski potkurilla mäkeä, tuli mutka ja hän meni helmat hulmuten penkan yli ja ensimmäinen liike oli - tietysti - pikainen nousu takaisin tielle, aivan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan ja vilkaisu, ettei vain kukaan nähnyt. Niinhän sitä tulee toimia :)
Eiköhän kelkkailla ja hiihdellä, kun kelit vielä sallii. Siinä kai sitä tulee tarpeellista virkistystä, että jaksamme hoidella asiakaspalvelussa monenmoiset asiakkaat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti