Tiedättekö sen tilanteen, jossa jonkun huoneen täyttää jokin kuvottava ja epämiellyttävä haju. Meille kävi näin kesän alussa. Äitienpäivän jälkeen eteisaulamme haisi jotenkin koiranpissille tai jollekin kummalle. Konttasimme miehen kanssa laittialla ja etsimme hajun lähdettä nenät lattian rajassa niiskutellen. Ei löytynyt mitään. Ei kuvastunut märkiä länttejä, matto ei ollut mistään märkä, mutta haju ei kadonnut huomennakaan eikä ensi viikolla. Mies vei maton ulos terassille ja minä taas tutkin lattian. Ei merkkejä, ei selkeää hajukohtaa. Mies kävi viereisessä huoneessa ja väitti posliinikukan haisevan. Minä siihen, että ei voi haista, en ole lannoittanut kukkia millään, kun en niitä osaa hoitaakaan. Haju ei kadonnut vaan voimistui. Onkohan mittaritauluun tai seinän väliin kuollut hiiri, ne kun aina välillä pitävät tansseja välikaton päällä etenkin talvisaikaan - kattohiiret. Ei haise oikein kuolleelta hiireltä - tai linnulta.
Sitten eräänä päivänä kohotin katsettani siinä viereisessä huoneessa tarkastellakseni posliinikukan vointia. Se on näetsen tuotu pikkuoksana kirjastosta joskus parikymmentä vuotta sitten ja joskus joku oksa kuivahtaa siellä katon rajassa. Arvatkaapa mitä löysin! Kukkia! Kukkia meidän posliinikukassa, jota ei hoideta ja joka on ollut siinä nurkassa kauan, kauan. Siis siinäpä hajun syy. Posliinikukan vahamaisen kukan pienet kosteat pisarat levittivät kotiimme tuoksua, jota siellä ei koskaan ennen ollut ollut. Oikeassa oli mies jo kaiken alussa, että kukastahan se...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti