Nocturno

Sammunut hiillos ruskon luoteisen.

Yötaivaan lämpöön ensitähtien

pisarat pusertuu.

On korjuun kuu,

on sirppi käynyt liki viljamaita,

on noussut harras rivi kuhilaita,

leikattu korsin kypsin lyhteisiin.

Täyttymys suven tähkiin nuokkuviin

on jäänyt, hämyn helliin höyheniin

ne uneen jää.

Yötuulen tumma jousi sävelmää

kuin surunvoittoisena sykkivää

niin hiljaa vetää kieliin kelta-oljen.

Ja häikäisevän kirkkaan kultasoljen

saa tuokioksi tummuus taivaan vyön,

liekkeinä yön

säihkyen syttyy elosalamoita,

kun kaukaisia pilvikallioita

jossakin louhii kumu ukkosen.

On korjuun kuu, on aika tähkien,

on onnellisenraskas tuoksu sen,

se viipyy mailla,

ja suitsun lailla

yön alttarilta hiljaa tulvii niin

valvojan rinnan orpoon kappeliin.

Veikko Saastamoinen (1923-2000) 

Olen muistellut muutamassa blogissani lapsuuden kesiä ja niiden touhuja niin heinä- kuin viljapelloillakin. Paitsi että isäni oli pienviljelijä, niin hän oli sielultaan taiteilija. Kädessä pysyi niin kynä, kitara kuin talttakin. Tässä on yksi hänen kirjoittamistaan runoista tähän vuodenaikaan, kun viljaa taas pelloilta on korjattu ja korjataan. Runoon on tehnyt sävelen keiteleläinen Olli Tommola ja laulua on esitetty muutaman kerran Keiteleellä eri yhteyksissä. Sormulan mummon lukijat, olkaa hyvät!