Missä on leipämme kotimaa?

Sitä minä mummo tässä olen pohtinut, että missähän se on leipämme kotimaa? Hyvin ruokapöydän ääressä viihtyvänä ja suurena leivän ystävänä olen alkanut tutkailla kriittisin katsein ruokien alkuperää. Hämmästys on ollut suuri, kun ihan nämä suomalaiset merkittävät leipomot tuovat pakastetun leivän jostain ulkomailta, sitten vain paistavat sen ja markkinoivat paistoksiaan ”täällä tänään paistettua”, kuten kaupatkin. Vai että täällä tehtyä! Ei sinne päinkään! On Luxemburgia ja Saksan maata ynnä muita maita vierahia!

Entäs sitten, jos kotimaassa leivotaan? Luinpa tarkalla silmällä raaka-aineluetteloa ja eihän siellä missään sanota, että kotimaista viljaa olisi leivontaan käytetty. Voipi olla, että ruista on niin ja niin paljon ja kokojyvää ja siementä ja lesettä ja hiutaletta, mutta minkähän maalaisia ne ainekset sitten on?  Siinäpä se. Ei sanota, että suomalaista, eikä näy joutsenia eikä Suomenlippuja pussissa.

Kesälomalla reissutessa täällä kotimaan kamaralla ja siinä kuskin vieressä istuessa tuli tarkkailtua maisemia. Pelloilla kypsyi keltaisena rypsi – sitä kai se oli, ja hyvä että edes sitä, mutta missä olivat lainehtivat ruishalmeet ja viljavat vehnäpellot? Eipä juuri näkynyt ohran ja kauran nuokkuvia tähkäpäitä.

Siinäpä alkoi mieleeni hiljalleen hiipiä huoli kotimaisen viljan saatavuudesta. Mitenpä tehdään leipää ja kuinka paistuvat rieskat leivinuuneissa mummojen tuvissa? Mistä keitetään puuro kasvaville lapsenlapsille?

Mielenpohjalle tuli kaipaus viljapeltoihin, niiden eri värisävyihin kesän kääntyessä syksyyn, vaihtuviin tuoksuihin ja kauniiseen aaltoiluun tuulen mukana. Maatalossa kasvaneena muistan myös sen tunteen, kuinka kesän sato toi aina turvallisuuden tunteen sekä isän ja äidin helpottuneen olon, kun syystyöt oli tehty ja talvi sai tulla.

Nyt, kun maailma tekee erilaisia boikotteja, kieltoja, sulkuja ja muita esteitä kansainväliselle kaupankäynnille, niin kuinka käy ruokapöytiemme tarjonnan? Vieläkö riittää ruista ranteeseen?

Jospa tänä syksynä jo joku maanviljelijä laittaisi ruista kasvamaan ja keväällä kylväisi pelloille muitakin viljoja. Pientä toivonkipinää minä mummo tässä jo elättelen, että voisin ensi kesänä seistä pellon reunalla ja nauttia kaikin aistein viljavista pelloista ja niiden tuottamasta kotimaisesta sadosta!