lauantai 26. heinäkuuta 2014

Blondi tankkaa autoa


Siihen aikaan, kun mummo oli vielä nuori ja blondi neitokainen, niin ajelimme silloisen nuoren miehen, joka nykyisin tottelee nimeä ukki, kanssa tankkaamaan autoa. Nuorella miehellä oli asiaa myös huolto-aseman puolelle ja hän sanoi nuorelle blondille naiselle, että pitele tätä tässä ja ojensi bensatankin letkun naisen käteen. Blondi, joka siis nykyisin tottelee nimeä mummo, piteli tottelevaisesti bensaletkua auton bensatankin suulla. Blondi ei muuten koskaan ennen tätä ollut tankannut, joka selityksenä kerrottakoon.

Aikaa kului, nuori mies viipyi sisätiloissa ja nainen piteli letkusta. Jonkin ajan kuluttua kuului viereisestä autosta miehen ääni, ystävällisesti tosin, että paremmin menisi se bensa sinne tankkiin, jos painaisi myös siitä painikkeesta. Blondi tietysti häkeltyi moisesta ohjeesta ja ihmetteli, että tässä kaikkia nappeja ja nippeleitä aleta painella, kun ei ole käsketty, mutta onneksi nuori mies palasi juuri silloin takaisin huoltoaseman sisätiloista ja otti näppärästi tankkauksen hoitoonsa. Blondi käveli pystypäin auton apuohjaajan paikalle istumaan ja laittoi oven sujuvasti kiinni.

Nuoren miehen palatessa autoon, käytiin opettavainen keskustelu siitä, miten auto tankataan. Edelleen tuo samainen blondi, joka siis tottelee nykyisin nimeä mummo, istuu mieluiten tankkauksen aikana apukuskin paikalla tyytyväisen näköisenä puuttumatta millään tavoin tankkaukseen!

1 kommentti:

  1. Niin sitä vaan kantapään kautta on opeteltava elämän kuvioita :)

    VastaaPoista