Elämän arkipäivää Keiteleellä

Tämän vuoden ensimmäisenä arkiaamuna oli pimeää, kun lähdimme ajelemaan töihin. Vastapäisellä mäellä olevasta naapurista ei näkynyt minkäänlaista valon pilkahdusta. Jokohan hekin ovat menneet töihin, vai onko lomalaisilla mahdollisuus nauttia virkistävistä aamu-unista. Tienvarren taloissa osassa oltiin jo hereillä, mutta ei kaikissa, ja jouluvalot valaisivat pihapiirejä. Ohitimme Mustikkamäen ja Näkkiniemen seutuvilla Lossisaaren valot kuvastuivat järven peilipintaan. Tuli jotenkin rauhallinen olo. Siellä ihmiset ovat jo töissä ja laittelevat kulkijoille aamiaista, keittelevät kahvia ja paistelevat niitä hyviä munkkeja.

Silloille saapuessa kirkonkylän valot myös kertautuivat Nilakan pinnalla, koska jään päällä oli vettä ja sillan alus näytti olevan sulana - nyt, tammikuun toinen päivä! Vielä tummalle taivaalle kohosivat Keitele Groupin savuvanat. Sieltäkin leipä tulee moneen pöytään, kuten koko teollisuusalueelta. Ei uskalla edes kuvitella, mitä seuraisi, jos nuo valot ja savut tuolla mäellä sammuisivat!

Kirkonkylää lähestyessä työpaikkaliikenne vilkastui ja hetken voi kuvitella, että olemme suuremmassakin keskuksessa. Hetkittäin olen kaivannut "Esson risteykseen" liikennevaloja, mutta tämän päivän toiveeni on liikenneympyrä, joka monesti helpottaisi ajamista ja pieniinkin kyliin ympyröitä on pykätty.

Koulukeskus on hiljainen, koska koululaiset ovat lomalla, mutta kirjasto on jo valaistu. Lukusalin ovet avataan aamuisin kello kahdeksan ja useina aamuina tila täyttyy heti innokkaista lehtien lukijoista. Silmään pikaisesti aamun lehdet ja avaan työkoneeni. Päivä rullaa eteen päin omalla painollaan. Osa ihmisistä on vielä lomalla, joten puhelin soi harvakseltaan. Teen alkaneen vuoden suunnittelua kollegoiden kanssa, tiedotetta medialle, työvuoroasioita, kevään ennakkotilauksia ja työskentelen hetkiä asiakkaiden kanssa.

Työpäivän päättyessä menemme kauppaan. Kohdataan tuttuja kuntalaisia, keskustellaan, toivotellaan hyvät vuoden jatkot, kysellään kuulumiset ja ajellaan kotia kohti. Joku voi sanoa, että mitäs tuossa nyt sitten, niinhän se toistuu lähes joka päivä, arkisena. Niinhän se toistuu. Siitä tulee myös se turvallisuus, kotoisuus, tuttuus, joukkoon kuuluminen. Elämämme on enimmäkseen arkea, mutta juuri sen arjen merkitys meille ihmisille onkin tärkeää.

Aamulla luin kännykästäni lehteä, joka uutisoi keiteleläisten nuorten K-Market Reimarin varkaiden takaa-ajosta. Siinä tuli esille myös tuo toisista välittäminen ja juuri siitä lehden keskustelupalstalla käytiin kovaa mielipiteiden vaihtoa, pääsääntöisesti positiivisella otteella.

Me olemme pieni kunta, mutta meillä on hyviä, isoja asioita ja se tekee meistä muihin pieniin kuntiin nähden erilaisen. On palveluja ja asioita, joita meiltä puuttuu, mutta niitä vain sitten haetaan aina jonkin matkan päästä. Joinakin hetkinä ajattelen, miten hyvin meillä täällä lopulta onkaan. Ainahan jokaisella on jotakin, yllätyksiä elämässä, sairautta, ongelmia, mutta tarkoitankin pääsääntöisesti. Kaikkina päivinä ei aurinko paista, ei jaksa olla positiivinen ja tuntuu, kuinka kaikki maailman murheet ja ongelmat ovat juuri niillä omilla hartioilla, mutta silloin on hyvä muistaa, että täältä löytyy inhimillisyyttä ja tukea, kun vain itse rohkenemme antaa palan itsestämme ja kenties pyytää apua silloin, kun sitä tarvitsemme.

Sormulan mummo haluaa toivottaa kaikille onnellista tätä vuotta ja voimia niihin hetkiin, jolloin tuntuu, että voimat ovat vähissä. Tuetaan toisiamme, välitetään toisistamme ja nautitaan niin arjesta kuin juhlahetkistäkin. Lämmöllä.