Tänään muistelimme työpaikan ruokapöydän äärellä vanhoja lapsuusajan ruokia. Onhan se maailma muuttunut melkoisesti siitä, kun mummokin oli lapsi ja koulua Viinikkalan kansakoulussa kävi.
Keskustelu alkoi jonkun todetessa, miten hyvää ruokaa riisipuuro on ja miten hyvää se on sokerin ja kanelin kanssa tai voisilmän ja oikeastaan kyllä se sopankin kanssa hyvältä maistuu. Ja taisipa olla niinkin, että kaikkien pöydän äärellä istujien lapsuuskodin sunnuntaiaamun ruokapöytään oli kuulunut tuo valkoinen herkku - riisipuuro. Puuro joko keitettiin kattilassa tai annettiin hautua hiljalleen kypsäksi leivinuunin lämmössä. Kyllä siellä uunin lämmössä ohraryynipuurokin kypsyi jopa yön yli hiljalleen muhiessaan.
Siitäpä sitten päästiin muihin aamiaisiin. Monelle oli tuttu leipäressu ja maitolämmitys. Tosin eri tavoin valmistettuna ja eri nimilläkin. Maitopottu tai maitoperuna oli sekin ihan herkkuruokaa, johon saattoi murustella jo hieman kuivahtanutta leipää palasiksi ja sitten makustella lionneita leipäpaloja pitkään ja hartaasti. Maitolämmitys oli vain lämmitettyä maitoa, johon voi laittaa pullan tai leivänpaloja ja niiden lisäksi joko voita tai sokeria. Leipäressu oli tehty joko veteen tai maitoon ja joko kattilassa tai paistinpannulla. Neste vain kuumennettiin ja siihen haudutettiin leivänpalat.
Talkkuna oli etenkin syysaamujen ruokaa. Se valmistui nopeasti kiehuvan kuumaan veteen ja syötiin voisilmän tai tirripaistin kanssa. Tirripaistihan on possun kylkilihaa, joka paistetaan rapeaksi pannulla.
Kaikenlaiset puurot ja vellit kuuluivat jokaisen talouden vakioruokiin. Mummon herkkua lapsena oli joko ruis- tai ohrajauhopuurot. Niihinkin voisilmä suli ja lusikalla saattoi tehdä lautaselle voista mukavia kiemuroita.
Kouluun mennessä, silloin kun mummo koulun aloitti, piti maito olla itsellä ja se laitettiin yleensä vanhaan ruskeaan lääkepulloon. Joskus pullo vuoti reppuun tai jopa särkyi. Silloin ei ollut koulun ruokailussa juotavaa. Voileivät piti olla myös itseltä. Aina leivän päälle ei ollut muuta kuin voita ja juusto, kinkku ja makkara, etenkin meetvursti, olivat harvinaisia. Leivät pakattiin voipaperikääreeseen ja joskus sama voipaperi palveli useamman kerran. Koulun keittiössä keittolan täti laitteli lämpimän ruoan. Ensin luettiin ruokarukous seisomaan nousten, sitten ruoka haettiin luokkaan ja syötiin pulpetin äärellä. Pulpetin päälle levitettiin omatekemä vohvelikankainen ruokaliina, joka oli tehty heti koulun alkajaisiksi. Liinaan harjoiteltiin erilaisia pistoja merkkuulangoilla ja neulalla.
Mummon ollessa kansakoulussa koulua oli myös lauantaisin. Silloin oli tarjolla aina jotakin marjapuuroa tai soppaa. Koulupäivän päätteeksi lauantaisin avattiin kirjasto! Kirjasto oli pari kaappia, jotka olivat muutoin lukossa. Niistä oli ilo valita luettavat kirjat ja vaikka kuinka valitsi monta, niin kyllähän ne tulivat luetuiksi jo viikonlopun aikana ja sitten olikin pitkä aika odottaa seuraavaa lauantaita.
Ruoista olisi vaikka kuinka paljon kerrottavaa, mutta se olisi jo ihan kirjan mittainen tarina. Nykyisin mainostetaan, että hyvä ruoka, parempi mieli. Niinhän se on ja muistetaan myös, että ruoka ei aina ole itsestään selvyys. Joskus on ollut aika, kun Suomessakin on ollut paljon nälkää ja ikävä kyllä, niin on varmasti joillakin vielä tänäkin päivänä. Siksi meidän onkin syytä muistaa kunnioittaa ruokaa ja nauttia siitä kiitollisin mielin.
Keskustelu alkoi jonkun todetessa, miten hyvää ruokaa riisipuuro on ja miten hyvää se on sokerin ja kanelin kanssa tai voisilmän ja oikeastaan kyllä se sopankin kanssa hyvältä maistuu. Ja taisipa olla niinkin, että kaikkien pöydän äärellä istujien lapsuuskodin sunnuntaiaamun ruokapöytään oli kuulunut tuo valkoinen herkku - riisipuuro. Puuro joko keitettiin kattilassa tai annettiin hautua hiljalleen kypsäksi leivinuunin lämmössä. Kyllä siellä uunin lämmössä ohraryynipuurokin kypsyi jopa yön yli hiljalleen muhiessaan.
Siitäpä sitten päästiin muihin aamiaisiin. Monelle oli tuttu leipäressu ja maitolämmitys. Tosin eri tavoin valmistettuna ja eri nimilläkin. Maitopottu tai maitoperuna oli sekin ihan herkkuruokaa, johon saattoi murustella jo hieman kuivahtanutta leipää palasiksi ja sitten makustella lionneita leipäpaloja pitkään ja hartaasti. Maitolämmitys oli vain lämmitettyä maitoa, johon voi laittaa pullan tai leivänpaloja ja niiden lisäksi joko voita tai sokeria. Leipäressu oli tehty joko veteen tai maitoon ja joko kattilassa tai paistinpannulla. Neste vain kuumennettiin ja siihen haudutettiin leivänpalat.
Talkkuna oli etenkin syysaamujen ruokaa. Se valmistui nopeasti kiehuvan kuumaan veteen ja syötiin voisilmän tai tirripaistin kanssa. Tirripaistihan on possun kylkilihaa, joka paistetaan rapeaksi pannulla.
Kaikenlaiset puurot ja vellit kuuluivat jokaisen talouden vakioruokiin. Mummon herkkua lapsena oli joko ruis- tai ohrajauhopuurot. Niihinkin voisilmä suli ja lusikalla saattoi tehdä lautaselle voista mukavia kiemuroita.
Kouluun mennessä, silloin kun mummo koulun aloitti, piti maito olla itsellä ja se laitettiin yleensä vanhaan ruskeaan lääkepulloon. Joskus pullo vuoti reppuun tai jopa särkyi. Silloin ei ollut koulun ruokailussa juotavaa. Voileivät piti olla myös itseltä. Aina leivän päälle ei ollut muuta kuin voita ja juusto, kinkku ja makkara, etenkin meetvursti, olivat harvinaisia. Leivät pakattiin voipaperikääreeseen ja joskus sama voipaperi palveli useamman kerran. Koulun keittiössä keittolan täti laitteli lämpimän ruoan. Ensin luettiin ruokarukous seisomaan nousten, sitten ruoka haettiin luokkaan ja syötiin pulpetin äärellä. Pulpetin päälle levitettiin omatekemä vohvelikankainen ruokaliina, joka oli tehty heti koulun alkajaisiksi. Liinaan harjoiteltiin erilaisia pistoja merkkuulangoilla ja neulalla.
Mummon ollessa kansakoulussa koulua oli myös lauantaisin. Silloin oli tarjolla aina jotakin marjapuuroa tai soppaa. Koulupäivän päätteeksi lauantaisin avattiin kirjasto! Kirjasto oli pari kaappia, jotka olivat muutoin lukossa. Niistä oli ilo valita luettavat kirjat ja vaikka kuinka valitsi monta, niin kyllähän ne tulivat luetuiksi jo viikonlopun aikana ja sitten olikin pitkä aika odottaa seuraavaa lauantaita.
Ruoista olisi vaikka kuinka paljon kerrottavaa, mutta se olisi jo ihan kirjan mittainen tarina. Nykyisin mainostetaan, että hyvä ruoka, parempi mieli. Niinhän se on ja muistetaan myös, että ruoka ei aina ole itsestään selvyys. Joskus on ollut aika, kun Suomessakin on ollut paljon nälkää ja ikävä kyllä, niin on varmasti joillakin vielä tänäkin päivänä. Siksi meidän onkin syytä muistaa kunnioittaa ruokaa ja nauttia siitä kiitollisin mielin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti