Kuutamossa

Yön tumma sini syttyy

taivaan kattoon

ja iltaan viihtyy melu päivien.

Varjojen nauhat sointuu

hankimattoon.

Kuun lukki kultainen

oksille puiden verkkojansa kutoo.

Ja verkkaan putoo

hiutale lumen jalohelmen lailla

korusta kuutamon.

Yön juhla on,

hiljaisuus soiva,

sointuja ei vailla

päivien arjen mailla,

kun sadun liekki

meitä koskettaa.

On, tunnen sen,

taas tästä saakka,

helpompi kantaa 

arjen raskas taakka.

  



Runon on kirjoittanut isäni Veikko Saastamoinen 1950-luvulla.