tiistai 3. lokakuuta 2017

Kasvaako ompun siemenistä puu, osa 2



Syyskuussa 2017 jatkui lapsenlapsen omppupuun tarina.

 
Niin koitti se hetki, kun omppupuu oli aika istuttaa kokonaan ulos.

Syyskesän aikana mummo oli koulannut pientä tainta olemaan ulkona ja

suojellut sitä tuulilta ja kylmältä.

Keskusteluissa eri asiantuntijoiden kanssa tultiin siihen tulokseen,

että pieni taimi pitää istuttaa ulos.

Paikaksi valikoitui mummoison puutarha liki vanhoja omppupuita sekä

siperianhernepensasaitaa, morsiusangervojen rivistöä ja tuomipihlajaa,

jotka suojelisivat pientä tainta talven pohjoistuulilta.

Ukki toi lapion ja multaa sekä kaivoi kuopan.

Pikku taimi otettiin varovasti sen ensimmäisestä

kasvupaikasta saviruukusta ja laskettiin yhdessä
 
lapsenlapsen ja mummon toimesta istutuskuoppaan.

Multaa laitettiin hellin käsin pikku taimen ympärille ja

paineltiin sopivan tiukkaan, että taimi pysyi hyvin pystyssä.

Sitten lapsenlapsi vielä taputteli mullan tasaiseksi.

Ukki ja pikkuveli toivat kannullisen kasteluvettä,

joka varovasti liruteltiin taimen ympärille,

vaikka sateisen kesän maa olikin kovin kostea.
 
 
Pikkutaimi näytti hyvin hennolta ja avuttomalta.

Mummo muisti myös pupun,

joka hyppelehti aiemmin viikolla puutarhassa.

Päätettiin, että nostetaan puukehikko pikku taimen päälle ja

suojataan se vielä verkolla.

Siihen taimi jäi ja lapsenlapsetkin lähtivät kaupunkiin.

He soittivat parin päivän päästä ja pieni mies kysyi,

miten omppupuu on kasvanut.

Sitä me jäämme nyt kaikki jännityksellä seuraamaan.  
 

tiistai 26. syyskuuta 2017

Kirkassilmä mustikkasuu



Syksyisessä metsässä

hellii aurinko

pieni poika istuu mättäällä

käsi ojentuu

toinen

tiputtelee marjoja pikku koriin

suuhun

koriin

suuhun

puolukoita

mustikoita

-   kirkassilmä mustikkasuu

hetken katse

mummon sydämen sulattaja

horjahdus

pieni mies kallistuu

           kellistyy

keikahtaa

kori kohoaa

           kallistuu

                      kumoutuu

marjat sammalikossa

pieni käsi avautuu

hymyä korvissa saakka

kämmenellä kaksi mustikkaa

-         nämä jäi!
 

tiistai 18. heinäkuuta 2017

Sama apilantuoksu




Sateen jälkeen

pihan tuoksuva apilamatto

houkuttaa astelemaan

lapsuusmuistojen ääreen

lämpimiin kesiin

ojanpenkat täynnä

mesimarjoja mansikoita

heinäpellolla hellettä hikeä

 paarmoja kärpäsiä

seipään varjossa iso ruskea

valkokorkkinen kaljapullo

hevosella ajoa

kuorman päällä keikkumista

ladossa pisteleviä korsia

sisiliskoja hirsien välissä 

illalla saunassa kirvelevä iho

viileitä aittaöitä

serkkuja sukulaisia

pihapelejä leikkejä

eron ikävää

entisinä kesinä
 -

 yhä tänään kuitenkin

sama apilantuoksu.
 
 


keskiviikko 28. kesäkuuta 2017

Leivät sukupolvien ketjussa

Välillä sitä pohtii, että kun toisaalta edistää työssään digitalisaatiota,
sähköistä palvelua ja käyttää itse kaikenmaailman nykytekniikkaa,
niin miten tunteekaan alkukantaista riemua siitä,
että tuntee kuuluvansa siihen aikaisempien sukupolvien ketjuun,
joka virittelee sen yli satavuotisen leivänjuuren ja
tekee oikeaa ruisleipää,
kuten esiäidit - vaikkakin paistolämpötilan sähköuunia varten
käy tarkistamassa Googlesta.
 
Päivän saldona kuusi pitkää leipää - jaa -
yksi on jo kadonnut...
 
Tuoksua en voi tähän vielä liittää,
mutta ehkäpä sekin on mahdollista jonakin päivänä...

Räksäpariskunta


Hyppelehtivät - kallistelevat päitään - kuuntelevat
- iskevät -
saaliina isot kastikkaat.


Räksäpariskunta päivällisellä.

tiistai 27. kesäkuuta 2017

Elämän maukkaus ja polte


Metsäpolkuni varrella
kukkii mustikka
kukkii ketunleipä ja orvokki
vieressä nokkonen ja ohdake.
Elämän maukkaus ja polte
koko ajan liki.
Koko ajan liki.

tiistai 16. toukokuuta 2017

Kevättä

Vallatonta nauru vapaan puron.
Lämpöön sulaa rinta hangen juron.
Kuultaa pälvet pellon reunamilla.
Tuulten karstaamana pilven villa
kiertyy hentoon valkohahtuvaan.
 
Mökin vaari halkorantteeltaan
huomas’ pellon multaviillon paljaan,
kuuli kurjen paluulaulun soivan,
taivaan huikaisevaan sinimaljaan
kuuli leivon laulun pisaroivan.
 
Hymyili. Ja keväimiä monta
muisteloissa ohitsensa kulki.
Vihellykseen suutaan hampaatonta
mallas’ kevättuntehensa julki,
niinkuin linnut, hänkin laulaakseen.
  
Jälleen vilkkuu kirves verkalleen. -
Pälvet kasvaa pellon reunamilla.
Tuulten karstaamana pilven villa
kiertyy hentoon valkohahtuvaan.
Hukkuu leivo sineen korkeaan.
 
Isäni Veikko Saastamoisen runo