tiistai 18. heinäkuuta 2017

Sama apilantuoksu




Sateen jälkeen

pihan tuoksuva apilamatto

houkuttaa astelemaan

lapsuusmuistojen ääreen

lämpimiin kesiin

ojanpenkat täynnä

mesimarjoja mansikoita

heinäpellolla hellettä hikeä

 paarmoja kärpäsiä

seipään varjossa iso ruskea

valkokorkkinen kaljapullo

hevosella ajoa

kuorman päällä keikkumista

ladossa pisteleviä korsia

sisiliskoja hirsien välissä 

illalla saunassa kirvelevä iho

viileitä aittaöitä

serkkuja sukulaisia

pihapelejä leikkejä

eron ikävää

entisinä kesinä
 -

 yhä tänään kuitenkin

sama apilantuoksu.
 
 


keskiviikko 28. kesäkuuta 2017

Leivät sukupolvien ketjussa

Välillä sitä pohtii, että kun toisaalta edistää työssään digitalisaatiota,
sähköistä palvelua ja käyttää itse kaikenmaailman nykytekniikkaa,
niin miten tunteekaan alkukantaista riemua siitä,
että tuntee kuuluvansa siihen aikaisempien sukupolvien ketjuun,
joka virittelee sen yli satavuotisen leivänjuuren ja
tekee oikeaa ruisleipää,
kuten esiäidit - vaikkakin paistolämpötilan sähköuunia varten
käy tarkistamassa Googlesta.
 
Päivän saldona kuusi pitkää leipää - jaa -
yksi on jo kadonnut...
 
Tuoksua en voi tähän vielä liittää,
mutta ehkäpä sekin on mahdollista jonakin päivänä...

Räksäpariskunta


Hyppelehtivät - kallistelevat päitään - kuuntelevat
- iskevät -
saaliina isot kastikkaat.


Räksäpariskunta päivällisellä.

tiistai 27. kesäkuuta 2017

Elämän maukkaus ja polte


Metsäpolkuni varrella
kukkii mustikka
kukkii ketunleipä ja orvokki
vieressä nokkonen ja ohdake.
Elämän maukkaus ja polte
koko ajan liki.
Koko ajan liki.

tiistai 16. toukokuuta 2017

Kevättä

Vallatonta nauru vapaan puron.
Lämpöön sulaa rinta hangen juron.
Kuultaa pälvet pellon reunamilla.
Tuulten karstaamana pilven villa
kiertyy hentoon valkohahtuvaan.
 
Mökin vaari halkorantteeltaan
huomas’ pellon multaviillon paljaan,
kuuli kurjen paluulaulun soivan,
taivaan huikaisevaan sinimaljaan
kuuli leivon laulun pisaroivan.
 
Hymyili. Ja keväimiä monta
muisteloissa ohitsensa kulki.
Vihellykseen suutaan hampaatonta
mallas’ kevättuntehensa julki,
niinkuin linnut, hänkin laulaakseen.
  
Jälleen vilkkuu kirves verkalleen. -
Pälvet kasvaa pellon reunamilla.
Tuulten karstaamana pilven villa
kiertyy hentoon valkohahtuvaan.
Hukkuu leivo sineen korkeaan.
 
Isäni Veikko Saastamoisen runo
 
 

 

maanantai 8. toukokuuta 2017

Kasvaako ompun siemenistä puu?


Mummo ja ukki sekä isomummo matkustivat
kalakukkokaupunkiin synttäreille sunnuntaina.
Päivänsankarille, reippaalle miehen alulle, jaettiin lahjoja ja
nautiskeltiin monenmoisista herkuista, kuten asiaan kuuluu.
Mummo istuskeli olohuoneessa toisen mummon kanssa kahvikupposineen,
kun neito ekaluokkalainen tuli mummon luo sanoen, että ai niin,
minulla on teille paketti. Ja hän kirmaisi sitä siinä samassa hakemaan.

Kohta mummo sai käsipyyhepaperimytyn, jossa oli lahja –
kaksi omenansiementä.
Neitokainen kertoi, että kun hän iltapäiväkerhossa sai omenan -
ja ompussa on tietysti siemeniä - niin hänelle tuli mieleen,
että kasvatetaan näistä omppupuu.
Hän kääräisi pari siementä käsipaperiin ja
toi ne nyt mummolle kasvatettavaksi.
Voi, miten mummo ilostui!
Kesken iltapäivän omenansyönnin tyttönen tajuaa,
että mummolaan voisi kasvattaakin uuden omenapuun – kenties kaksi.
 
 

Mummo sujautti tunikan taskuun saamansa aarteen ja
toi sen varoen mummolaan.
Muistutti vielä tulomatkalla ukkia,
että ukki muistaisi muistuttaa tulevasta tehtävästä.
Nyt siemenet on laitettu multaan, kasteltu, laitettu ikkunan eteen 
ja seuraavaksi Sormulan mummolassa odotetaan kasvun ihmettä.
Mitä sitten tapahtuu, jos siemenet itävät?
Se onkin sitten jo jatkokertomuksen paikka!
 
 
Ja tarinamme jatkuu.
 
 
 
Kului viikko. Kului toinen. Mitään ei tapahtunut.  
Mummo oli jo menettää toivonsa omenapuun kasvattamisen suhteen,  
mutta sitten eräänä päivänä - kuinkas ollakaan.  
Kun oikein tarkkaan katsoo, niin eikö vain sieltä ole nousemassa jotakin?  
Rikkaruohoko? Timotein alku - vai omppupuu?
 
 
Mutta missä on toinen? Nyt kasvaa vain yksi.  
Ehkäpä se toinen oli väsähtänyt matkalla, eikä jaksanut nousta.
 Nyt seurataan tämän toisen siemenen kasvun ihmettä ja toivotaan,  
että se jaksaa ponnistella yhä isommaksi ja pontevammaksi puuksi.  
Kun sen nykyinen pikkuruukku käy ahtaaksi,  
niin sitten mummolla onkin  
edessään istutus suurempaan ruukkuun.  
Ehkäpä ensi keväänä - ponnisteltuaan talven yli - se on valmis siirtymään 
mummoison omenatarhaan vanhojen puiden seuraan 
varttumaan ja vartettavaksi.  
Kuinka se tapahtuu, onkin isompi juttu.  
Siihen saakka vain peukutetaan pientä puun alkua ja  
toivotetaan sille paljon onnea kasvuun!
 
 
 

 

maanantai 17. huhtikuuta 2017

Yhdessäolon jälkeen



Haikeana katson
hangelle jääneitä pieniä jalanjälkiä
pöydän kulmalle unohtunutta autoa
sängyn päällä lojuvia kirjoja
ja kuulen korvissani
mummo tule jo
ukki keitetäänkö kahvit
mummo katso
ukki mennäänkö.

Miten olenkaan kiitollinen
saadessani jakaa
palan elämää
kasvun ihmettä
vilpitöntä rakkautta
heidän kanssaan.