Minä haluaisin niin kovasti hallita aikaa. Juuri tänään etenkin ja varsinkin eilen. Ja viikonloppuna. Tässä iässä aika on varsin kummallinen käsite ja se karkaa käsistä, siis se aika ei käsite - voi tätä kielenhallintaa!
Eikä tähän ajanhallintaan auta yhtään, että minulla on iso työkalenteri, kotona yhteinen perheen kalenteri keittiön työpöydällä, työssä se outlookki, jota en ajan puutteen takia ehdi hallita ja sitten noita seinäkalentereita ja vielä tuo kännykän kalenteri. Olen siis usean kalenterin loukussa. Ja voiko sitä sitten mihinkään kalenteriin luottaa? No ei voi, kun unohtaa päivittää tiedot niihin muihin kalentereihin, kun on aina eri paikassa, kun puhelin soi tai joku sanoo jotain ja sitten sitä ollaan yhtä aikaa menossa jos johonkin tilaisuuteen ja palaveriin ja joku tulee tai sitten ei tule, kun ei se käykään, kun se päivä vaihettiin jo viime viikolla ja sovittiin se uusi aika koko ryhmän kanssa, mutta sitten se ei taas käynytkään jollekin ja muutettiin sitä aikaa - etkö sinä ole merkinnyt sitä kalenteriisi, kun se oli siinä sähköpostissa, joka tuli kaikille ja siihen piti vastata vastaa kaikille -toiminnolla, että kaikki tietää, sopiiko kalenteriin.
Niinpä niin. Mutta aika unohtuu, kun viettää aikaa lapsenlasten kanssa. Nauttii ilmeistä, eleistä, kasvusta, kehityksestä, hymystä, luottamuksesta, siitä, että lapsi ottaa pienellä kädellä kädestä kiinni ja sanoo tuu. Ja minä tuun ja sitten ihmetellään asioita, luetaan, rakennetaan legoilla, ajetaan autoilla, junilla ja leivotaan, tehdään yhdessä.
Mutta aika tuntuu joskus myös hidastuvan, pysähtyvän, jopa loppuvan ja sitä emme voi hallita. Se pysähtyy, kun tulee tieto jostain ikävästä, jostain peruuttamattomasta. Ja niitäkin hetkiä tulee, tuntuu tulevan nykyisin yhä useammin. Syntymä ja kuolema kulkevat käsi kädessä. Niinhän se on aina ollut ja on aina oleva maailman kiertokulussa. Hän, joka hallitsee aikaa, ei katso meidän kalentereitamme.
