Mummo meditoimassa

Mummo kävi tapaamassa oman alansa ihmisiä työmatkalla kaupungissa. Päivän ohjelma oli kovastikin asiapitoinen, mutta ennen päiväkahvia meille tarjottiin mielenkiintoinen rumpumeditaatiotuokio. Seuraavassa mummon tunnelmia ihan tajunnanvirtana. Kokemus sinänsä oli hyvä, mutta ei tainnut mummo olla tällaiselle kokemukselle ihan vastaanottavaisimmillaan.

Ai tällainen huone istutaan siis piiriin näille tuoleille ei sitten ole mitään pehmeämpää tai vaikka jumppamattoja ja tuossa lattialla kaksi pyöreää rumpua nahkaa minkähän eläimen nahka lienee ja lieköhän itse tehnyt tuo ohjaaja on kyllä niin pirtsakka ja nuori ja mitenhän tämä nyt menee ja osaankohan minä olla sillä lailla oikein ja käyttäytyä etten nolaisi itseäni ja siinä samalla meidän perhettä ja kuntaa ja ylä-savoa ja kyllä sitten nolottaisi ai pitää kuunnella nyt ja rumpua vain  ja keskittyä siihen rummutukseen että ei muita häiriöääniä kaupungilta kuten ambulanssia ja ovien pauketta ja muuta joo sitten istutaan hiljaa ja kun rummuttaja aloittaa niin sitten silmät kiinni ja kuunnellaan ohjeita ja etsitään sellainen oma voimapaikka joka on meillä kaikilla jossain ja vaikkei olisikaan niin se silti on ja löytyy kun vain kuuntelee rumpua ja sitten vain varpaat alkaa lämmetä onko nyt hyvä istua voi vielä korjata asentoa  mutta kun ja jos takapuoli kovalla tuolilla alkaa puutua tai vaikka vetää jalasta suonta niin miten minä sitten nilkatkin lämpenee ja rentoutuu ja rentous nousee polviin ja nyt minä lähestyn jo sitä voimapaikkaani tai olisiko se sittenkin tuolla tai se toinen ja rentous jatkaa lantioon kauhea paikka jos rentoutuu niin että paukahtaa ja sitten istumalihakset rentoutuu ja alaselkä lämpiää ja tuntuu raukealta kuinka jonkun maha mouruaa  ja sitten sormet ja ranteissa tuntuu rentous pum pum pum  ja olkapäät ja  pumpumpum uuaaa uuuaaa no niin nyt se ammbulanssi lähtee tai menee kellähän lie hätä pitääköhän nuo kaikki toiset silmiä kiinni en kyllä uskalla katsoa kun se ohjaaja kumminkin huomaa että minä en ole löytänyt vielä sitä voimapaikkaa kuinka noloa tai en osaa pysyä siellä kun pitää olla niin tarkkana ja onkohan tämä nyt uskonnollista vai pakanallista vai mitähän tämä on ja rentouus siiirtyy niiskaan ja olo on rauuukeaa ja pää painuu ja hengitys syvenee ja nyt siellä joku huokuu tosi raskaasti jokohan se nukkuu vai onkohan sillä hyvä voimapaikka pumpumpum miksi minä en nyt pysy siellä minun voimapaikassa kun se on kuitenkin tämä entäs jos vaikka alkaa rentoutua niin että tippuu tuolilta en kyllä ala kuinka nautinnollista onkaan ja kauankohan tätä vielä kestää ja minä arvasin että tällä tuolilla minun takapuoli alkaa puutua kun se tuo alaselkä ei kestä istua pitkään paikoillaan ja pumpum pumpum pum ja PUMPUMPUM  kylläpä nyt ääni kovenee ja mitenhän tämä nyt menee ja onkohan kaikki vielä täällä kun on niin hiljaista muuten ja pitääkö ne silmiä kiinni ja entäs jos ne vain katsoo kun minä tässä istun ja roikotan oudosti päätä ja käsiä ja olenkohan minä nyt tässä rento vai olenkohan minä kohta ollenkaan pum   pum   pum   pum      pum  vieläköhän kauan jatketaan ja en minä taida osata vai enkö minä uskalla vain olla ja mitenhän nuo muut PUM pum pum    pum  pum no niin sitten voitte avata silmät jes jes kun rummutus loppuu ai vasta sitten no suljetaan ja avataan kohta joo oli rentouttavaa ja löytyi voimapaikka.
Kiitos! Oli hieno juttu!

Ruista ranteeseen ja suuta vehnäselleen talvilomalla

Talviloman koittaessa Alina ja Antero tulivat maalle mummolaan.
Kuten tiedetään, maalla on monenlaista tekemistä toisin kuin
useimmissa kaupunkikodeissa.

Niinpä nytkin, kun mummolan vieressä ihan samassa pihassa on
mummoison talo, niin oli heti aamupäivästä riennettävä
auttamaan mummoisoa ruisleivän teossa.

Mummoiso oli tehnyt jo taikinajuuren edellisenä päivänä happanemaan.

Leivontapäivän aamuna hän oli lisännyt siihen jauhoja ja alustanut
taikinan kohoamaan. Nyt se kipattiin leivottavaksi tuvan pöydälle.
Mummoiso teki taikinasta pitkän pötkön, jonka hän paloitteli
kuuteen saman kokoiseen palaan.

Jokainen leipuri sai oman palansa, jota alkoi muotoilla leiväksi.

Pala oli aika iso. Alina sai oman palansa tehtyä oikean leivän näköiseksi
ihan itse, mutta Anteron vielä pienet kädet eivät yksin saaneet
painavaa taikinaa muotoilluksi ja olivat jopa juuttua taikinaan,
mutta mummoison kanssa yhdessä asia saatiin kuntoon.

Kun taikinasta oli muotoiltu leipiä, niin 
Alina ja Antero painoivat oman kätensä jäljen leivän päälle.
Antero ja mummoiso painoivat varalta molemmat
oman jälkensä. Kylläpä niistä tuli hienot!

 

Kaikkiaan tuli kuusi leipää ja yksi on tässä vaiheessa
vielä mummoison käsissä leivottavana.

 

 

Leipien kohotessa käsien jäljet alkavat hävitä
ja silloin leivät voi laittaa kuumaan tuvan uuniin,
Uuni on lämmitetty ukin tekemillä polttopuilla.
Palamisen jälkeen uuniin jää hiiliä ja ne pitää vetää pois.
Uunin pitää olla siisti, koska

leivät laitetaan suoraan uunin arinalle,
 

Nyt leipä on tullut jo uunista ulos.
Se näyttää vähän iskevän silmää ja hymyilevän.

Tämä on Alinan ihan ensimmäinen omin käsin tehty ruisleipä
ja se ei ole vähän se!

Alinalla ja Anterolla on molemmilla ihan omat leivät
eikä nälkä kolkuttele näille lapsosille.
Piti ihan haistella läheltä tuoreen ruisleivän tuoksua!

Antero halusi maistaa heti omaa leipäänsä ja saikin puraistua
pienen palasen leipänsä syrjästä - ja hyvällehän se maistui!

Juuri paistetun leivän kuori on kovaa ja rapsakkaa,
joten ukki tuli avuksi ja leikkasi leivästä viipaleita,
mummo voiteli ne voilla ja leikkasi pieniksi "napposiksi".

Napposet hävisivät nopeasti pieniin suihin ja mitäpä sitä
päälle muuta kuin kylmää maitoa. Nyt taas jaksaa touhuta!

 

 

Talviloman jokaisena päivänä satoi vettä, joten ulos ei juuri päästy.
Iltapäivällä kumminkin saatiin paistetuksi nuotiopaikalla makkaraa,
vaikka kylmästi puhalteleva Tuulenpoika ajoikin
nuotiolla istujat hetken päästä sisälle.

Seuraava päivä oli sitten myös leivontapäivä. Leivottiin pullaa. 
Mummo teki kauramaitoon pullataikinan ja laittoi siihen maidotonta rasvaa,
koska Anteron massu ei kestä oikeaa maitoa.
Yksi kananmuna kuitenkin lisättiin, kun siihen elimistö on jo
pikku hiljaa tottunut. Taikinasta tuli oikein hyvää ja kuohkeaa. 

 

Päätettiin, että tehdään hillobostonkakkua vuokaan ja sokerikanelipullia.
Ensin tehtiin pullia ja jätettiin ne hetkeksi kohoamaan.
Sitten ne kaulittiin matalammiksi pikku kaulimella ja voideltiin munalla.
Päälle Alina ja Antero ripsuttelivat raesokeria sekä
sokerikaneliseosta vaihdellen.
Osan pullista mummo voiteli maidottomalla rasvalla,
että ne olisivat Anterolle vatsaystävällisempiä.

 

Pullat paistuivat mummolan uunissa kauniin kypsiksi
ja taas saatiin herkutella!

Leipominen on mukavaa yhdessä tekemistä ja palkaksi saa
ihanan makunautinnon niin itselleen kuin toisillekin. 



Eikähän sitä koskaan tiedä, milloin elämässä tulee vastaan tilanne,
että on hyvä osata myös leipoa. Siis vanhan viisauden mukaan:
Minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa.
Kiitos leipurioppilaat Alina ja Antero! Kyllä meillä oli mukavaa!

Oho! Kukas nappasi palasen jo yhdestä pullasta!