Suojatien vierellä hyppivä harakka

Mikähän siinä on, kun joskus tuntuu kuin elämet näyttäisivät meille esimerkkiä tai haluaisivat vain muuten seurustella. Olin tässä juhannusviikolla Pielavedellä palauttamassa mikrofonia kirjastolta kulttuuritoimistoon, kun suojatiellä katua ylittäessäni vierelle ilmaantui harakka. Ihan kuin se olisi vilkaissut minun painavia jalkojani ja sitten alkoi hyppiä. Niin hyppi kevyesti tasajalkaa siinä vierellä ja ylitti kadun yhtä matkaa kanssani. Sanoin sille kyllä ihan ääneen, että ei sitä noin vain hypellä tien yli ja ainakin jos hyppii, niin pitäisi käyttää suojatietä. Eikä varsinkaan mummoille näyttää tuolla tavoin kevyeltä. Ei se ollut kuulevinaankaan. Sitten vilkaisi ylväänä ja jatkoi matkaansa puistikon poikki minne lie, ehkä Metsänhoitoyhdistyksen nurkille tai vähän kauemmas kunnantuvalle tarkkailemaan sen pihapiiriä ja kenties kurkkimaan, miten siellä työt hoituu näin kesälämpimillä.

Kotona sitten kuljeskelin takapihalla ja ihastelin luonnon kauneutta. Kamerakin oli mukana. Västäräkki tuli patiolle hyppelemään. Tämäkin oli niin kevytjalkainen että! Juttelin sille, että kuvattavaksiko tulit. Se keimaili ihan selvästi kameralle, mutta juuri kun olin painamassa nappia, niin silloin se lehahti pois vain jonkin matkan päähän, mutta riittävän kauas, että kuvaa ei saanut. Ja niin teki myös leppälintu ja pääsky. Kurkikin oli muutama päivä aiemmin lentänyt juuri kameran edestä tiehensä. Lennelkööt ja hyppikööt, kun kerran tahtovat!

Juttelen terassilla aina taivaanvuohelle ja lehtokurpalle. Taivaanvuohta olen joskus erehtynyt nimittämään lampaanviuluksi, mutta ymmärtääkseni se ei ole siitä pahastunut. Joka kesä on tähän saakka palannut.

Mummoison kissa Morri Hilpertti ei ole palannut. Se katosi muutama viikko sitten, eikä ole sen jälkeen mitään kuulunut ei näkynyt. Miten lie nälkäisiä ilveksiä näillä main. Ainakin joku oli peittänyt ison kakan mökin pihalla kuten kissa, mutta tassun jäljet oli vain paljon isommat. Peittääköhän ilves sillä tavoin jätöksensä? Pitänee kysyä viisaammilta luontoihmisiltä. Ikävä vain on sitä itsepäistä Morria ja sen kyljen hipaisua sääressä, kun se kerjäsi kinkkua.

Juhannuksen keijuja, haltioita ja elämää Sormulan mummolassa

Sormulan pihapiiri henkii mystistä eloa näin mittumaarin aikoihin. Kukapa sitä tietää, keitä kaikkia juhannusvieraita tanhuvilla liikuskelee. Mummo ja ukki saivat napattua muutamia jopa kuvaan ja asuinoloja on saatu myös tallennetuksi. Seuraavissa kuvissa voidaan kulkea pihapiiriä kuvien avulla.

 

Ukki toi ovien pieliin juhannuskoivuja. Mummo ja ukki siistivät myös hieman mummoison tuvan nurkalla kasvavaa pihlajaa ja siitäpä mummo taitteli oman tuvan uunille oksia maljakkoon. Asetteli maljakon kahden vartioivan pään keskelle. Kohta, kun mummo kulki uunin editse ja vilkaisi maljakkoa, niin kukas kumma siinä oli saapunut uunia mittaamaan? Vauhdikkaasti eteni pienin nykäyksin monilla jalkapareillaan ihan uunin reunalla. Putoaa se, mummo kauhistui, ja loukkaa kaiketi jonkun nilkoistaan. Vaan eipä. Mummo toivotteli kulkijalle hyvää juhannusta ja siirsi mittamiehen varovasti päivän lehden kulmalle, kiikutti pikapikaa ulko-ovelle, ojensi ukille ja pyysi tätä toimittamaan vierailijan uusille mittamaille. Ukki huiskaisi kevyesti lehdellä ja niin lähti juhannusvieras nauttimaan juhannusaaton herkkuja pellon reunamille.

 

Mummo ja ukki liikuskelivat päivän mittaan pitkin poikin pihaa ja mummo katseli, että siinähän se noin kolmekymmenvuotias kuusi vartioi rauhallisena pihan reunalla. Puusta kuului sirkutusta ja napsetta ja siellä liikkui varmasti jos jonkinlaista väkeä. Ainakin oravat ja linnut ruokailevat sen oksien suojissa. Linnut varmaankin nukkuvat ja touhuilevat muutenkin juuri tässä puussa. Puun alla on suojaisa paikka myös muille liikkujille, koska pitkät oksat laskeutuvat lähes maahan saakka luoden aivan kuin majan kuusen juurelle. Mistäpä sitä tietää, liikkuuko mahdollisesti sauna- tai riihitonttukin kuusen alla ja ihmisten lähellä ollessa pujahtavat piiloon kiven taakse tai läheisen kiviraunion onkaloihin.

 

Ihan siinä kuusen lähellä kasvaa "pienten ukkojen metsä". Niin sanoi mummon ja ukin pieni poika joskus kauan sitten. Jos meillä on satusilmät, voimme nähdä, kuinka kuvassa on pieniä puita, joiden suojissa asustaa pieniä ukkoja ja akkoja. Ja heillä on tietysti paljon pieniä pienten ukkojen metsän lapsia. Voimme vain kuvitella, minkälainen vilske tuolla metsässä on juhannusyönäkin käynyt.  

 

 

Illankorvalla ukki ja mummo saunoivat vanhassa savusaunassa mummoison tekemillä tuoreilla vastoilla. Hunajaa hiveltiin kipeytyneisiin hartoihin ja sekös teki hyvää. Saunan jälkeen nostettiin lippu salkoon ja juotiin pullakahvit patiolla lippua ja kaunista luontoa ihaillen. Sitten sytytettiin kokko jokavuotiselle kokonpolttopaikalle. Myöhään illalla, kun kokko enää hivenen paloi, saunoivat ukki ja mummo uudelleen jälkilöylyissä. Saunan haltija lienee heitellyt ilmaan suviyön taikaa, kun uni maittoi makeasti koko juhannusyön.

Kokko polteltiin perinteisellä paikalla vanhassa lehmihaassa. Suurta väkijoukkoa ei tänä vuonna kokolla ollut, mutta upeasti paloi kokko ja vanhan uskomuksen mukaan tällä rituaalilla karkoitetaan pahoja henkiä. Kukapa tietää, mutta nämä juhannustulet ovat kuuluneet ammoisista ajoista juhannuksen viettoon.

 

 

Mummo kuuli isänsä aikoinaan kertovan, että sananjalka kukkii juhannusyönä. Onnellinen se, joka näkee sananjalan kukkivan. Hän saa taikavoimia, ja voi liikkua näkymättömänä. Mummo ei jaksanut jäädä valvomaan koko yöksi ja niin aamulla pihan reunoilla kulkiessan tapasi tämän kukattoman sananjalan. Onnellinen mummo silti oli, kun oli niin kaunista ja mukavaa muutenkin. Näkymättömäksi mummo ei kykene muuttumaan. Joskus haluaisi kyllä edes vähän pienentyä. Linnut sirkuttivat ja jopa käki kukahteli vielä, ennen kuin sen kurkkuun menee rukiin tähkän vihne. Sen jälkeen käki vaikenee ensi kevääseen saakka. Keväällä se aloittaa taas kukunnan ja etsii itselleen seuraa.

 

Pihan laitamilla on myös Sormulan vanha riihi. Aikalailla on jo vanhus kallellaan ja köyryynkin painunut. Juhannusaamuna tuntui, kuin senkin ympärillä olisi ollut aivan kuin taikuutta. Lilli -koira tuli kumppaniksi ihmettelemään ja tutkimaan, jos vaikka löytäisi keijukaisen tai haltian riihen viereltä.

 

 

Ei löytynyt ketään oven alta ja sisällekään ei nyt tuntunut huvittavan mennä.

 

 

Toisen seinustan vierestä oli kyllä joku kulkenut. Lillin kuono tuhisi ja tassut tapailivat kaivamisasentoa, mutta ei täälläkään mitään ollut.

 

 

Riihessä ei ole savupiippua ja kun riihen uunia lämmitetään, niin savu tulee ulos  pienistä aukoista. Savun ulostuloaukon vieressä oli pieni kolo. Olikohan tuo jonkun ovi? Siitä voisi mahtua menninkäinen kulkemaan. Harmillista, että ei nähnyt sisälle riiheen, kun siellä oli aivan pimeää. Mummo painoi korvan liki seinää ja kuunteli... ei kuulunut mitään.

 

 

No mutta, siinäpä on korkea pensas. Jättiläisen tatarhan se siinä on jo venähtänyt melkoisen isoksi. Se on lähes yhtä korkea kuin talo. Mutta kuka on kääntänyt tuon yhden oksan kallelleen? Onko se ollut Tuulen Tyttö vai kuka kukas pensaassa asuu?

 

Juhannusruusuissa ei ainakaan asune kukaan, kun siellä on paljon piikkejä. Mutta ruusut tuoksuvat ihanille. Oli sielläkin vierailijoita. Mehiläiset imivät mettä innoissaan juhannusjanoonsa ja nauttivat. Tekevätköhän ne meille medestä hunajaa?

Terijoen salavat suhisivat kun Tuulen Poika tanssi niiden oksissa. Sieltä kuului sirkutusta. Leppälintuäiti ja -isä olivat lennähtäneet seuraamaan, miten niiden poikaset onnistuvat lentotunneillaan. Onnistuivathan ne ja lensivät pois kotipesästään autotallin nurkalta. Yksi poikanen asettui tutkimaan vielä auton rengaskuvioita. Talitinttiäiti huolehti ruokaa poikasilleen Lillin kopin vintille ja kurjet kävivät ruokailemassa läheisellä pellolla.

 

Aurinko lämmitti Sormulan pihapiiriä päivällä ja yöllä metsän reunan takaa nousi Superkuu. Se valvoi mietteliäänä maan asukkaiden touhuja ja kummasteli, miten luonto elää päivin ja öin. Liikkujat vain vaihtuvat. Pöllö huhuili riihen takana ja kyyhkynen alkoi kujertaa aamutuimaan. Kettu luikahti ojan vartta pitkin saalistamaan ja Lilli-koira nukkui kopissaan onnellisena syötyään illalla juhannuksen kunniaksi muutaman palasen koiransuklaata.