Palmusunnuntain aikaan

Riemuisa herätä on

aamujen aurinkoon,

kimppuina akkunalla kun lentää

auringon kulta.

Arki on tarpeeton,

tarpeeton liike ja hyörinä

päivien turun.

Hetkien pyörteeseen

aamusta virtaa kimmeltä juhlan

ja tulta.

Mennyt on tummuus yön

ja tummuus eletyn surun.

Ilon läikkyvän murun

elämä heittänyt hetkeen

on aamuhentoon

hetkeen sunnuntailasten,

lintujen varhaislauluun

ja siipien lentoon.

Riemuisa nukkua on

aamujen varhaiseen

pajunkissojen pehmeä villa

poskea vasten

-         paistetta auringon

taustaksi unilleen.

Tämä on isäni Veikko Saastamoisen teksti noin 1940-50 -luvulta. 

Löytyi käsinkirjoitetusta runovihosta.

Ladut

 

Hiihdellessäni kotiladulla kimaltelivat 
hangella lukemattomat tähdet.

Katselin sinistä taivasta ja minusta näytti 
kuin taivaalle olisi auennut latu.

Sinistä taivasta vasten valkoinen latu.

Mietin ystäviämme jotka ovat tämän vuoden aikana

lähteneet keskuudestamme ja 
ajattelin heidän siellä hiihtelevän
– taivaisilla laduilla.

 

Kieleni taipuu vain vähän

Miksi ikinä olikaan erimieliä Baabelin tornin rakentajilla?

Minä haluaisin ymmärtää kaikkia heitä joita kohtaan.

Vajavaisuudessani olen taidoton puhumaan heidän kielellään.

Tänään olisin halunnut keskustella paremmin

ruotsiksi, englanniksi, viroksi, farsiksi, arabiaksi ja viittomilla.

Kieleni taipui vain vähän. Kaikkeen ei laisinkaan.

Miten vähän sitä lopulta osaakaan -

mutta ilmeillä ja hymyllä on sanomansa

-          kaikenkielisille.