Lataako vaiko eikö lataa?

Joskus sitä joutuu ihmettelemään näitä tietokoneen saloja. Nyt joku kysyy, ettäkö vain joskus. Totuus lienee, että harva se päivä aina jotain ihmetellään.

Eilen illalla ajattelin tehdä rästiin jääneen tehtävän Slidesharesta. Helppo juttu, siirrettävä tiedostokin on valmiina koneella. Kodin pikku lemmikeistä, tietty. Senkun vain siirtelen. Elämäni valokin katseli vierestä ja sanoi, että antaa vain latautua. No, annettiin latautua. Käytiin saunassa ja kone latasi, katsottiin Jussi-gaala ja kone latasi. Sitten jo minäkin aloin latautua ja mietin, että no jo on hidasta ja yöpuulle tästä pitäisi joutua, kun aamu kohta koittaa ja työpäivä ja tiimit ja kaikki. Peseskelin hampaat ja taas tuijottamaan läppärin ruutua, jossa linnut vain siipiänsä räpyttelee. Arvelin, että kauas lähtivät tiedostoani viemään, mutta jospa hyvä reissu tulisi...
Niin jäi kone yöksi vauhtiin ja linnut lentelemään. Aamulla silmät kirkkaina katselin ruutuun, että jopa vain on tehtävä nyt varmasti tehty - ja kuinkas ollakaan, siinä ne linnut vain lentelee ihan entiseen malliin.

Oinasluonteen ominaisuudessa pistin lintujen siivet suppuun ja koneen hiljaiseksi sekä painuin kahveelle. Katselin tv:stä, kun Haavisto-Niinistö -uutiset tulvahtivat verkkokalvoilleni. Päätin äänestää, ihan paperilla, ilman grafiikkaa, muistilappuja, verkkokirjautumista ynnä uutiskirjeitä. Ihan lyijykynällä rustailen numeron ja just sen, minkä tahdon. Ite.

Yhteisöllisyyttä ja fyysistä kuntoa etsimässä

Apua! Tehtävien annon mukaan haeskelin sopivaa yhteisöllisen kirjoittamisen paikkaa, mutta enpä uskaltanutkaan mennä noihin julkisiin sivustoihin. Päättelin Elämäni Valon tukemana, että Rutakkolaisten oma kanava luetteloinnin yms. saloista olisi myös vastaavanlainen foorumi. Olisiko teistä? Sinnepä sitten tekstini surautin ja odottelen nyt suurella mielenkiinnolla, mitä kommentteja sieltä saan.

Ulkona on ihana päivä aloittaa tämän talven hiihtäminen. Painon noustessa ja kunnon laskiessa - vaikka sen tulisi olla päinvastoin - yllätyin, kun jaksoinkin hiihtää ainakin kaksi kilometriä! Hartioihin otti ja paita kostui, jalkapohjissa kipuili ja nenän päähän tuli tippa. Mutta hiihtämisrunot tulivat mieleen ja samalla muistin, että nehän piti toimittaa Seppo-laduntekijälle, että saamme taas kuntaan aikaiseksi kulttuuriladut. Viime vuonna ne ensi kerran ilahduttivat - tai ehkä joitakin rasittivat - Keiteleen laduilla samoilijoita.

Meillä on kotona oma valaistu latu! Ei mikään hirmuisen pitkä, mutta on se noin 300 metriä. Ja valot tulevat pihapiirissä olevista rakennuksista. Jos suurinpiirtein joka nurkalla on joku valaistu rakennus ulkovaloineen, niin kun ne kaikki ovat päällä, niin ladulla on varsin hyvä hiihdellä. Ei täällä väljämässä muuten näe iltaisin, kun Taivaallinen katuvalokin vain kerran kuussa jonkin aikaa valaisee, jos ilmojen haltija sille päälle sattuu, että raottaa pilviverhoa illan kähmässä.

Reipasta ja toimeliasta alkanutta vuotta kaikille kirjastokamuille ja toki muillekin Sormulan kammarista!