torstai 15. joulukuuta 2016

Maaginen maisema



Paistaa kuu
tummentuu
varjot puiden
pellon reunaan.

Hankeen valkeaan
peilaa tähdet taivaan.
Hohde maaginen
on yllä peltojen.

Ihan hämmästellen
ihailen nyt tuota
ympäröivää maisemaani
joulukuista.

Muistaa mieli monet sadut,
salaisuudet joulun ajan.
Kuka piirtäneekään rajan
todelle ja tarinoille.

Vaikka reunaan pellon
varjot kuvastuu,
aina kimaltavat tähdet,
aina paistaa kuu.

Superkuun aikaan 12.12.2016

tiistai 6. joulukuuta 2016

Itsenäisyyden leipä



Tänään Suomen 99-merkkipäivänä osallistun oman kunnan juhlaan. Kuuntelen kirkossa saarnaa ja lausun Oivan johdolla Isä-meitää pyytämällä jokapäiväistä leipää.


Juhlassa Jaakko laulaa omaa lauluansa ”Kynnä vain”, jossa poika katsoo isää pellon laidalla ja haluaa itsekin kyntää. Isä suostuu ja poika on innoissaan. Mieleen nousee myös toinen laulu ”Tätä peltoa kynteli taattoni mun ja kynteli taaton taatto…” Samalla katse osuu ikkunasta Reimarin ikkunaan, jossa näkyy leipää leikkaavat kädet. Enpä ole tuota jokapäiväistä asiaa ennen huomannutkaan.


Kotiin tultua telkkarissa tulee Tuntematon sotilas ja sotapojat lämmittävät nuotiolla leipää.

Pieni lapsenlapsi rakastaa isomummon leipää. Leivänpala pienissä käsissä saa aikaan hetken, jolloin hän sanoitta ja onnellisena nauttii tuosta perinteisestä suomalaisesta ravinnosta.


Niin - kyntäen, kylväen, leikaten, puiden, jauhaen ja lopulta leipoen valmistuu tuo perusravintomme – suomalainen leipä. Historiassamme on ollut aikoja, jolloin leipäkin on ollut saavuttamattomissa. 

Tänään voimme nauttia tästä perusravinnosta. Osaammekohan olla kiitollisia.

torstai 24. marraskuuta 2016

Marraskuinen maisema



Syksyn kuuraa ohimoilla maan.
Tie kuin risa nauha valtoinaan
löysin poimuin kiertyy maisemaan.
Aamu ankea ja marraskuinen.
Tiellä ruuna, takkukarva, luinen,
rattaat perässänsä laahustaa,
kavioiden alla routa maa
karun, kylmän melodian laulaa.

Käsi liki jyväsäkin kaulaa
piippu hampaissaan ja kasvoillansa
marraskuuta, syksyä ja routaa
rattailla mies syrjäkylän yksin.
Kaksi koululaista käsityksin
tavoitellen kertotauluansa.
Koillisessa kaista kylmää poutaa.

Orpo mutalampi, jonka joutaa
silmä talviunten torkuksiin,
kasvaa rannan luomiin raskaisiin
kaihi kylmä himmenevin kuvin. -
Lailla aamun, hetkin unohtuvin,
vanha harmaa varis yksin soutaa
yli tienoon siivin vaappuvin.

Isäni Veikko Saastamoisen runo noin 1950-luvulta. 
Tässä teille, hyvät lukijani, menneen ajan kuvausta tähän marraskuun pimeään aikaan.