Miten ihmisen ajatuksenjuoksu oikein kulkeekaan? Miten se polveilee asiasta toiseen ihan arvaamattomia reittejä ja päätyy lopulta aivan toisiin asioihin kuin mistä alunperin piti olla kyse? Tätä joutuu pohtimaan useinkin, kun ajatus ei pysy siinä, mitä alun alkaen oli ajateltu.
Tämän syksyn aurinkoisena sunnuntaina - joita oli todella harvassa - siivosimme Sormulan mummolan ja mummoison pihaa. Se nyt yleensä tarkoittaa haravointia, puskien leikkaamista ja sen sellaista. Varustukseen kuuluu harava, kottarit, kenties puutarhasakset ja muita tarve-esineitä. Mummolan alue on melkoisen laaja ja vuosikymmenten, tai oikeastaan vuosisatojen, muotoilema.
Silloin tällöin tulee eteen tilanne, että jokin asia on tiensä päässä ja on tehtävä radikaaleja päätöksiä. Nyt oli ikivanhojen punaherukkapensaiden aika jättää pihapiiri ja vanhat asuinsijansa. Ukki otti raivaussahan ja mummo kottarit ja niin asetuttiin herukkapensaiden äärelle. Ukki leikkasi ja mummo kuljetti oksat kottareilla maatumaan läheiseen metsikköön. Oksista leijaili mummon nenään herukoille ominainen vahva tuoksu ja niin mummon ajatus alkoi vaeltaa muistoissa.
Kun mummo oli pieni tyttö, marjapensaat tuntuivat valtavan isoilta ja niiden oksat olivat kesäisin täynnä herkullisia punaisia herukoita. Kesällä olivat kylässä serkut niin Vesannolta kuin kaupungistakin. Me, serkukset, söimme marjoja suoraan puskista, mutta teimme niistä myös survosta sokerin kanssa omiin pikku mukeihimme. Sanoimme sitä syltyksi ja se maistoi erittäin herkulliselta. Silloin myös leikimme kivihippaa, piilosta ja karttusta pihassa sekä keinuimme pihakoivuun laitetussa keinussa.
Keinu oli yksinkertaisesti vain köysi, joka oli kierretty oksaan ja siinä oli päistä lovettu lauta istuimena. Niin, siitä sitten tulee mieleen se kerta, kun koulusta tullessa naapurin tytön kanssa keinuttiin tikkaisiin laitetussa keinussa ja samalla piti pyöriä eli ensin kierrettiin keinua toiseen suuntaan ja sitten "vapautettiin" keinu, jolloin se pyöri nopeasti takaisin. Samalla minua alkoi pyörryttää ja oksensin oitis ne pyörimiset pihamaalle!
Arvasinhan, että ajatus ei pysy kasassa! Siis serkkujen tapaaminen kesäisin oli huippujuttu, koska tapasimme todella harvoin. Meitä oli kaksi tyttöä ja neljä poikaa. Nuo lapsuus- ja nuoruusvuosien yhteiset hetket tulivat mieleen, kun kärräsin herukoita metsään. Muistin myös mummoni, joka piti istumisesta marjapensaiden juurella, ja poimi samalla herukoita talven varalle. Mummo oli minulle tärkeä ihminen siihen saakka, kunnes nukkui pois minun ollessani murrosikäinen.
Isän kanssa kerättiin syksyisin pimeässä illassa sähkölampun valossa jo pakkasen puraisemia makeita marjoja. Niillä sitten herkuteltiin yhdessä tuvan lämmössä. Äiti teki marjoista mehua siivilöiden harson läpi, koska tuolloin meillä ei vielä mehustinta ollut. Eikä ollut lypsykonettakaan, vaan maito siivilöitiin ison siivilän läpi, mutta niistä navettatouhuista toisessa tarinassa.
Niin, siinä niitä pensaita kärrätessä ajatus kulki monien sukupolvien ja muistojen kautta. Pihapiirissämmehän on asuttu kaiketi aina 1500-luvulta asti, joten en voi tietää, miten vanhoja nuo pensaat olivat, joita nyt kuskasin hävitettäväksi ja niiden paikalle jäi vain tyhjä tila.
Tunsin outoa kaipausta ja samalla syyllisyyttä siitä, että hävitämme jotakin, joka on aina kuulunut siihen paikkaan. Oliko meillä oikeus tähän? Sitten ajattelin, että marjapensaat saattavat jatkaa elämäänsä siinä lähimetsikössä, jossa on jo paljon muitakin muistoja. Siellä on mustaherukoita, joita linnut ovat luontaisesti kuljettaneet elimistössään ja luonto sitten auttanut kasvamaan. Siellä on eläinten hautoja ja perennoja, jotka ovat sinne mikä mistäkin syystä levinneet. Saman metsikön reunassa on poltettu kokot, laidunnettu karja ja pomittu mansikat. Siellä on muistoja.
Niin, senkin muistan, että se syltty ja ne marjat eivät maistuneet ollenkaan samalta sen jälkeen, kun serkut olivat lähteneet. Maailman pihamaat kutsuivat serkkujani, mutta kesäisin vietämme toki vielä yhteisiä hetkiä Sormulan pihapiirissä. Yksi meistä ei kuitenkaan ole seurassamme, vaan nauttii nyt Suuren Puutarhurin puutarhasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti