Lapsena vaelsin metsäpolkua pitkin taloon, jonne
kesäisin tuli Raija leikkikaveriksi.
Vuodet vierivät, metsäpolku katosi metsäkoneiden jälkien ja puiden kasvun myötä. Taloon pääsi myöhemmin myös autotietä pitkin, mutta pikku hiljaa tien varren asukkaat muuttivat pois. Raija ei enää käynyt. Talokin hävitettiin.
Tänään kävimme etsimässä tuon lapsuuteni kyläpaikan. Muistot palasivat mieleen. Muistelin, missä oli Raijan ukin sänky, missä hella, jonka ääressä mummo keitteli kahvia. Pieni ruokahuone oli hellan vieressä. Sieltä pihistimme Raijan kanssa Siro-keksejä, joita kipusimme nakertelemaan ullakolle "kesähuoneeseen".
Tänään löysimme rappuset ja rakennusten jäänteitä, kaivon ja karhin. Muistoja ajoilta, jolloin täällä asuttiin. Nyt on tyhjä kylä, vain autioita, metsittyneitä pihoja. Miten tässä näin kävi. Terveiset Olgalle ja Jussille pilven reunalle sekä kiitos niistä Siro-kekseistä.
Voi haikeus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti