Meillä on lintulauta keittiön
ikkunan takana ja ruokapöydästä on hyvä seurata lintujen liikennöintiä. Ajoittain
on kova hyörinä ja näköjään myös kilpailu sekä nokkimisjärjestys. Välillä on
kiukkuisia naaraita ja toisinaan taas uhittelevia koiraita.
Mustarastaatkin
osaavat kisailla. Tässä taannoin oli naaras ja kaksi koirasta syömässä laudalta
tippuneita siemeniä maasta. Rastaat eivät koskaan syö laudalta. Toinen koiras
ajoi toista koirasta pois, mutta se toinen vain liikuskeli ikään kuin uhitellen
pienen matkan päässä. Lopulta toinen koiras, en ehtinyt huomata kumpi, lennähti
naaraan kanssa pihapuuhun kaiketi kuhertelemaan. Kysyin perheenpäältä, että
miten tuossa nyt hänen mielestään kävi, hyvin vai huonosti, niin hän tuumasi,
että miltä kannalta sen nyt ottaa. Jahas ja niinpä niin.
Pihapiirissämme asuu
monien lajien lisäksi käpytikkapari, tai on niitä varmaan useitakin. Ihan
kiusallaan tulevat meidän kahvi- ja ruoka-aikana lintulaudalta syömään.
Nälkähän niilläkin tietty on, mutta me syöttäisimme vain noita pienempiä
lintuja. Kun tikka ilmestyy aterioimaan lintulaudalle, niin tapanamme on, että
jompikumpi meistä läimäyttää kätensä yhteen - siis täällä sisällä ikkunan
takana - ja tikka lähtee, mutta vain hetkeksi tullakseen pian takaisin. Tänään perheenpää
tuumasi, että totta kai se tulee takaisin, kun kyseessä on taputusten jälkeinen encore!
Hittolainen, miten
viisas lintu!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti