Aittojoen rannalla

Siinä minä seisoin ihaillen ja ihmetellen keväisen Aittojoen 
rannalla metsän keskellä risukkoisen polun päässä.

Katselin, kuinka ikuisesti toistuva liike pulputti, pyöritti vettä 
ja kuinka se virtasi Ylimmäisestä lähteneenä 
metsän uumeniin kohti Nilakka-järveä.

Toisella puolen jokea ei näkynyt enää lapsuuden aikaista 
polkua Louhula-nimiseen taloon, eikä Uudiskankaan 
niittyäkään enää puiden keskeltä erottanut.

Me vanhenemme ja vaikka luonto ympärillämme muuttuu,

uskomme sen olevan silti ikuinen.