Kevätauringon
paistaessa meistä monesta tuntuu siltä, että pitää siivoilla nurkkia, vaihtaa
verhoja ja tehdä monta muuta kotiaskaretta talven jäljiltä. Tokihan mummostakin
alkoi pääsiäisviikolla näyttää, että jouluverhot pitäisi eteisestä vaihtaa
keväisempiin.
Ei sitten muuta
kuin toimeksi, kun kerran ukin kanssa lomalla olivat, ja ukkikin suunnitteli
menevänsä rankakasan kimppuun. Mummo riisui tangoista punaiset verhot
pesukoneeseen ja kaivoi kaapista vaaleammat silitettäviksi. Tavan mukaan kostutteli
ensin, silitti ja meni ripustamaan ensimmäisen parin.
Eteinen on hivenen
ahdas työtila, kun pitää olla pakastimet ja kaikenlaista tarpeellista. Jotenkin
sitä matkan varrella kertyykin joka paikkaan kaappia ja koristetta. Mummo otti
ripustustangon ja pujotti verhon, otti toisen verhon ja alkoi kääntää tankoa
jakkaralla seisten. Tanko osui ensin kattoon, sitten roikkuvaan
kynttilälyhtyyn, sitten korkean pakastimen päällä olevaan ikivanhaan
öljylamppuun. Onneksi lasi vain helähti, mutta ei särkynyt ja kynttilälyhtykin
vain heilahteli ketjussaan. Sitten tippui tangosta nuppi ja toinen verho sen
matalamman pakastimen taakse.
Mummolla on
runsaasti painoarvoa ja kääntyileminen ja kurkottelu oli aikamoinen työmaa.
Mummo kurkotti verhotangolla nurkassa piileskelevää nuppia ja sai kuin saikin
sen lopulta vierimään lähemmäs, kun oli ensin satuttanut peffansa pakastimen
ovenkahvaan, litistänyt mahansa ja melkein kääntänyt niskansa nurin. Sitten oli vuorossa verho,
joka oli hieman jo ruttaantunut, mutta mummo laittoi verhot tankoon ja asetti
nupin paikoilleen.
Toisten verhojen laittaminen sujuikin sitten hieman
helpommin, eikä mummo voinut muuta kuin ihailla kättensä töitä. Kyllä verhojen
vaihto on yksinkertaista hommaa ja niin virkistävää työtä näin pääsiäisen
alusviikolla!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti