Siivoilin vapaapäivänä ja siinäpä tuli monenlaista
mieleen. Laitoin ensin astianpesukoneen pyörimään. Sen jälkeen pyykkikoneen,
pyyhin pölyjä - osaan riitti vain pölyä keräävän huiskan heilautus - ja pesin
myös vessat. Vettä kului ihan jonkin verran ja koneet hurisivat hiljaisesti. Ilmalämpöpumppu
tuntui puhkuvan tasaisin väliajoin lämmintä ilmaa, kun auoin ovia pölyttääkseni
tekstiilejä ulkona.
Laitoin pestyt pyykit kuivuriin ja uudet
pesukoneeseen. Lämmitin välillä ruokaa mikrossa ja samalla näppäilin kännykkää,
josta luin päivän uutisia, kaverien kuulumisia ja twiittasin jonkun tärkeän
jutun.
Laitoin vielä kahvin keittimeen ja googlasin läppäriltä
uuden leivontareseptin. Tuvan uuniin olin sytyttänyt tulen ja uunia ”kouhotellessani”
tuli lapsuuden siivoukset ja pyykinpesut ynnä muut mieleen.
Pyykkipäivä oli rankka päivä. Äiti teki savusaunan
kupeelle kotaan tulet, jossa iso muuripata oli kivien päällä ja siinä kuumeni
pyykinpesuvesi. Valkoiset pyykit keitettiinkin padassa, että niistä tuli oikein
puhtaita. Ensin pestiin valkoiset, sitten kirjavat ja lopuksi kaikkein
tummimmat vaatteet. Oli monta korvoa ja vatia, joissa pyykit huuhdeltiin moneen
kertaan. Kun vaate ei tuntunut yhtään liukkaalta käsissä, niin se oli riittävän
puhdas pesuaineesta ja se ripustettiin kuivumaan.
Kesällä pesupaikka oli saunan edustalla nurmikolla,
eikä kaivokaan kaukana ollut. Talvella pyykkipäivä oli maanantaina, jolloin
sauna oli vielä lauantailta hieman lämmin. Kesällä pyykit kuivuivat iloisesti
ulkona narulla, mutta talvella ne vietiin ensin ullakolle, jossa vaatteet - ne
puhtaat valkoiset lakanatkin - menivät heti jäähän. Sieltä ne tuotiin jossain
vaiheessa tuvan orrelle uunin eteen, jossa lopullisesti kuivuivat.
Astiat pestiin vadeissa ja kuivattiin
kuivauskaapissa. Vesi kuumennettiin tietysti hellalla isossa kattilassa, kun
vesijohtoa ei ollut. Kylmä vesi oli korvossa tuvan keittiönukassa. Muistan
mummoni huuhdelleen ensin astiat puhtaalla vedellä ruoantähteistä ja se vesi
laitettiin eläinten ”tiskisankoon”, johon muukin ruoantähde joutui. Likavesisanko
oli sitten erikseen, johon muu eläimille kelpaamaton vesi ja jäte joutui. Jätettä
ei juuri jäänyt, kun ruoka muodostui paljon omavaraistaloudesta. Perunat, porkkanat,
jauhot, leivät, kahvileivät - kaikkea tätä oli omasta takaa. Vain muutamia
tarvikkeita hankittiin kaupasta. Eikä silloin ollut muovikääreitä ja kaiken
maailman suojakuoria. Makkara oli aina paperissa, kuten liha ja kalakin. Se
tynnyristä otettu silli oli aika hyvää, muistelen.
Sisävessoja ei ollut kuin kirkonkylän baareissa.
Viinikkalan kansakoulussa oli ulkohuussit. Tytöille oma, pojille oma ja
opettajille oma. Joskus muistan, miten epämiellyttävää oli talvella mennä
huussiin, kun sinne alle oli jo kertynyt melkoinen ”törö”, joka oli jäätynyt ja
hirvitti, jos siihen peppu yltää ja likaantuu. Kaikkea sitä on ollutkin. Keskikoulun
ekaluokalla olin nyt jo puretussa seurakuntatalossa (myöhemmin Väentupa). Nykyisen
Puustellin kerrostalon kohdalla oli pappilan navetta, jonka vintillä oli huussit.
Uusi keskikoulu rakennettiin ja toisella luokalla pääsimme uuteen kouluun,
jossa oli jo sisävessat. Olihan se huikeaa!
Sanomalehti - Savon Sanomat - oli hyvin tärkeä ja
muistan erityisesti isäni lukeneen sen tarkkaan. Kirjoittipa hän sinne joskus
itsekin. Radio hankittiin vasta keskikoulussa ollessani Pentti ja Maija Sirkeisen
kaupasta, joka sijaitsi vanhassa puutalossa Osuuspankin kupeella. Siinä
vieressä oli se kapea sola, josta kuulemma oli kerran ajettu Fiat 600:lla,
mutta se tuntuu vähän kylätarinalta, niin kapea se sola oli!
Onneksi Sirkeisen kauppa on kyläkuvassa edelleen ja
Osuuspankkikin. Maailma on muuttunut, mutta niin mikroja kuin kännyköitäkin saa
Sirkeiseltä. Ja tietokoneita, joilla maailma avautuu uskomattomiin maailmoihin!
Sellainen vapaapäivä, joka herätti muistelemaan ja
huomaamaan, että on se kehitys kehittynyt, vaikka en ole vielä mahdottoman
pitkään elänyt!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti