Vallatonta nauru vapaan
puron.
Lämpöön sulaa rinta hangen
juron.
Kuultaa pälvet pellon
reunamilla.
Tuulten karstaamana pilven
villa
kiertyy hentoon
valkohahtuvaan.
Mökin vaari
halkorantteeltaan
huomas’ pellon
multaviillon paljaan,
kuuli kurjen paluulaulun
soivan,
taivaan huikaisevaan
sinimaljaan
kuuli leivon laulun
pisaroivan.
Hymyili. Ja keväimiä monta
muisteloissa ohitsensa
kulki.
Vihellykseen suutaan
hampaatonta
mallas’ kevättuntehensa
julki,
niinkuin linnut, hänkin
laulaakseen.
Jälleen vilkkuu kirves
verkalleen. -
Pälvet kasvaa pellon
reunamilla.
Tuulten karstaamana pilven
villa
kiertyy hentoon
valkohahtuvaan.
Hukkuu leivo sineen
korkeaan.
Isäni Veikko Saastamoisen runo
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti